ETELÄRANNIKON MELONTA Virolahti - Maarianhamina

Suomen etelärannikon melonta kesällä 2010

2010-08-19T21:00:00.007+03:00

Meloimme Suomen etelärannikon kesällä 2010 kahdessa osassa. Ensimmäinen jakso Virojoelta Tammisaareen melottiin 5.-11.6.ja toinen jakso Maarianhaminasta Tammisaareen 1.-6.8. Melontamatkaa kertyi kolmentoista päivän aikana 557 km. Voit lukea kunkin melontapäivän selostuksen allaolevasta linkistä tai vierittää sivua alaspäin. Jokaisen päivän lopussa on myös linkki seuraavaan retkipäivään. Vasemmassa palkissa on linkit retken varusteisiin ja muuihin yleisiin huomioihin.

Melontaretki Virojoelta Tammisaareen
1.päivä Virojoki - Kuorsalo
2.päivä Kuorsalo - Koukkusaari
3.päivä Koukkusaari - Våtskär
4.päivä Våtskär - Onaslandet
5.päivä Onaslandet - Käärmeluodot (Helsinki)
6.päivä Käärmeluodot - Högholmen (Vormö)
7.päivä Högholmen - Tammisaari
Melontaretki Ahvenanmaalta Tammisaareen
8.päivä Maarianhamina - Kumlinge
9.päivä Kumlinge - Korppoo
10-päivä Korppoo - Helsingholmen
11.päivä Helsingholmen - Lövö
12.päivä Lövö - Hankoniemi
13.päivä Hankoniemi - Tammisaari

Virolahdelta Tammisaareen 5.-11.6.2010

2010-08-19T20:59:00.002+03:00

Meloimme Virolahdelta Tammisaareen 5.-11.6.2010. Matkaa kertyi sisäreittejä pitkin 307 kilometriä. Olen kuvaillut retkikertomuksessa olosuhteita, jotka johtivat reitin valintaan, leiripaikkoja, säätilaa ja omia tuntemuksia. Valokuvien mukaan sää on ollut idyllinen. Kun meri näyttää voimaansa on valokuvaajankin pidettävä melasta kiinni, molemmin käsin.
Kuvittele, että istut suihkun alla huvipuiston laitteessa. Joku heittää silloin tällöin saavillisen kylmää vettä päällesi. Merimelonta tuulessa ja sateessa tuntuu suunnilleen sellaiselta. Aina ei sentään tuule eikä sada.
Melontaretki on suunniteltava tarkkaan. Viisautta on ymmärtää poiketa tarpeen tullen suunnitelmasta. Viikko irrallaan arjesta. Upea retki.

Retkikertomuksen alkuun

1. päivä Virolahti - Kuorsalo

2010-08-19T20:58:00.001+03:00

Automatkan ja kajakkien pakkaamisen jälkeen pääsimme liikkeelle klo 12 Hurpun matkailuvaunualueen rannasta Venäjän rajan tuntumasta. Lännen ja lounaan välinen tuuli iski 9-12 metrin voimalla vastaan heti merivartioaseman jälkeen, kun meloimme ulos Heposaaren katveesta.

Ensimmäisellä maataukopaikalla Siikasaaren eteläkärjessä järjestelin takakannelle jättämäni kanoottipussin sisällön kajakin sisään, jotta tuulipintaa olisi mahdollisimman vähän.

Tuuli tuntui enemmän maiseman avartuessa. Pysähdyimme pienen Veroluodon katveeseen juomatauolle Pulterin ja Lapurin välistä avautuvalla selällä. Melottuamme yli puoli tuntia Veroluodolta suoraan vastatuuleen Matias kielsi minua katsomasta taakseni. Katsoin kuitenkin. Olimme edenneet taukopaikalta tuskin viittäsataa metriä. Tuntui, että puuskissa sai meloa täysillä pysyäkseen edes paikallaan.

Melonta alkoi tuntua raskaalta. Matka ei edennyt suunnitellusti. Ymmärsimme, ettei päivän melontatavoitteeseen päästäisi. Nelikilometrinen avovesi ylittyi kuitenkin aalto kerrallaan, ja päädyimme lopulta ruokatauolle Harvajanniemen kärkeen.

Jatkoimme Kuorsalon saaren itälaidan suojassa luoteeseen. Vekanniemen rantakallioiden ristiaallokosta keikuimme Vekan postilaiturin viereen ja nousimme maihin. Tuuli oli irroitellut betonilaituria puolisen metriä ulospäin.

Pystytimme telttaleirin laiturin tuntumaan. Kävelimme saaren sisäosissa. Irronneeseen laituriin kiinnittyi yöksi Lappeenrannasta kanavaa pitkin Suomenlahdelle ajanut purjevene.

Päivän melontamatka n.23 km, melonta-aika n. 5.45.

Seuraava retkipäivä

2. päivä Kuorsalo - Koukkusaari

2010-08-19T20:57:00.001+03:00

Kevyen aamupalan ja leirin kokoamisen jälkeen pääsimme liikkeelle jo vähän yli kahdeksalta. Kymmenkilometrinen Uolionselkä oli lähes tyyni. Ylitys sujui nopeasti ja tuntui eilisen vastatuulen jälkeen kevyeltä.

Majasaaren ulkoilualueen monista hyvistä leiripaikoista valitsimme pohjoisimman, suojaisan hiekkarannan aamupuuron keittopaikaksi. Hyvällä kelillä Majasaari ja sen eteläpuolen Nuokot on varmasti mukava päiväretken kohde Kotkasta tai Haminasta. Saarissa on useita hyviä leiriytymis- ja maihinnousupaikkoja.

Soitin Majasaaresta Kotkaan Vesalle ja pyysin tuomaan Sapokan laiturille pizzat. Arvelin noin kuudentoista kilometrin matkaan kuluvan aamuisen kelin perusteella kolmisen tuntia.

Sivuvastainen lounaistuuli nousi ja nosti eilistä suuremman aallokon. Majasaaren ja Kuutsalon välinen, yli kymmenkilometrinen selkä täyttyi valkoisista, murtuvista aalloista. Ylitys sujui hitaasti ja keikkuen, mutta kuitenkin sujui. Aalto ja metri kerrallaan. Kajakin keula sukelsi joka neljännen tai viidennen aallon sisään. Murtuva aalto iskeytyi välillä kylkeen ja aukkopeitteelle kuin olisi paiskattu saavillinen vettä päälle. Johtuiko korkeammasta aallokosta, ettei vastatuuli tuntunut yhtä kovalta kuin eilen. Aallokkohan suojaa tuulelta, koska vedenpinnan tasossa kulkeva meloja on osan ajasta tuulensuojassa aaltojen takana.

Mittasin matkan etenemistä seuraamalla pohjoispuolelle jäävää Pakaskaria. Pienen saaren ohittaminen kesti varmaan yli tunnin. Lopulta nousimme Kuutsalon pohjoiskärjessä hetkeksi maihin ennen Kotkan Sapokkaan melomista.

Vesa ja Sanna toivat sovitut pizzat laiturille. Pidimme parin tunnin leppoisan tauon aurinkoisessa venesatamassa. Matias kävi ruokakaupassa muutama sadan metrin päässä.

Kovan tuulen vuoksi jatkoimme matkaa sisäreittiä pitkin Mussalon pohjoispuolen suojaisia väyliä pitkin. Hevossaaren sillan pielessä pysähdyimme notkistamaan kipeytymään alkanutta hartiaani. Väsytti. Vastatuuleen melominen alkoi tuntua lihaksissa.

Iltaa kohti tyyntyi. Ylitimme Äyspään selän lähes tyynessä. Nousimme maihin Koukkusaaren länsilaidan hiekkarannalla. Hetkessä sinne ilmestyi tuhatpäinen joukko sääskiä. Uimme, söimme ja nukahdimme. Kilometrejä kertyi kovasta keskipäivän vastatuulesta huolimatta kohtalaisesti, koska saatoimme meloa suuren osan matkasta aamun ja illan tyynessä kelissä. Kannattaa herätä varhain, jos vaan jaksaa…

Päivän melontamatka 44 kilometriä ja aika n. 8.30.
Seuraava retkipäivä

3. päivä Koukkusaari - Våtskär

2010-08-19T20:56:00.001+03:00

Pääsimme liikkeelle ennen puolikymmentä. Telttaleirin purkaminen, aamuruuan laitto ja pakkaaminen vievät yllättävän paljon aikaa. Pohdimme hetken eri reittivaihtoehtoja. Kaksi päivää vastatuulessa meloneena päädyimme Munapirtin ja mantereen väliseen sisäreittiin, vaikka matkaa tulisi enemmän. Avomeren lappaminen on urheilua, mutta maiseman puolesta oikeastaan melko yksitoikkoista.

Keihässalmen vieraslaiturin pielessä pysähdyimme vain kääntämään karttalehteä. Ensimmäiselle maatauolle nousimme kaislikkoisen jokimaisen uoman hiekkarannalle Tyyslahden luonnonsuljelualueella. Näimme ensimmäiset harmaahaikarat ja rannalla kaksi huomattavan suurta lintujen kaluamaa haukea. Metsän piilosta löytyi sattumalta liikennemerkeillä sisäpuolelta vuorattu ja rinteeseen puolittain upotettu piilopirtti.

Munapirtin pohjoispuoli toi mukavaa vaihtelua reittiin. Maisema on kaislikkoista, suojaisaa järvi- ja jokimaisemaa, joka kapeiden salmien jälkeen leviää suuriksi, kalliorantaisiksi seliksi.

Ahvenkoskenselän jälkeen nousimme Jomalsundissa pikku tauolle vanhan kalamajan rannassa.

Loviisan ydinvoimalan pohjoispuolen selällä alkoi taas tuuli tuntua. Fillari-GT -kartan mukaan ydinvoimalan salmessa piti olla kauppa. Nyt siellä oli venesatama ja ydinvoimalan vastaanotto.

Ydinvoimalan vartija väitti Källan veden olevan pahanmakuista, mutta silti täydensimme vähenemässä olevat vesivaramme, emmehän juo vettä sellaisenaan. Vesivarastomme on reilut kymmenen litraa kummallakin. Olemme arvelleet sen määrän riittävän kolmeksi päiväksi.

Svartholman linnoituksella pidimme pitemmän tauon. Söimme ravintolassa savulohipastaa, merkitsimme karttaan tähänastisen reitin ja kuivattelimme varalta karttapussit.

Sää tyyntyi taas iltaa koti. Keipsalon itäisellä selällä suunnistimme vahingossa Kämpholmenin väärälle puolelle. Syyksi selvisi keskinäinen kommunikaatio-ongelma. Matias lukee karttaa, koska ei tarvitse lukulaseja, ja minä pidän suunnan, koska minulla on kansikompassi. Samannäköisistä saarista on vaikea keksiä yksiselitteisiä kiintopisteitä. Suunta voidaan ottaa helposti väärän saaren väärään päähän. Eranto ja sorto vaikuttavat kymmenen kilometrin matkalla jo jonkin veran.

Selvitimme itsemme Kämpholmenin eteläpuolelle ja Keipsalon länsipuolen hiekkarannalle. Luonnonsuojelualueen ranta olisi ollut hyvä leiripaikka ilman puolta miljoonaa sääskeä, joilla selvästi oli ollut meitä ikävä.

Pikaisen, sääskien vaivaaman maatauon jälkeen ylitimme tyynen, vajaan viisikilometrisen selän Våtskärin luonnonsuojelualueen hiekkarannalle. Alue oli paratiisimainen, mutta siellä oli telttailu kielletty. Koska ilta oli jo pitkällä, etsimme teltalle suojaisan paikan rinteeltä männyn alaoksien katveesta ja päätimme yöpyä jälkiä jättämättä. Söimme, uimme, seurasimme avoimella ulapalla nopeasti nousemaan alkanutta tuulta.

Päivän melontamatka 49 km ja aika n. 8.30
Seuraava retkipäivä

4. päivä Våtskär - Onaslandet

2010-08-19T20:55:00.001+03:00

Voimakas, suoraan avomereltä puhaltava itätuuli nousi nopeasti Våtskärin rannassa. Kahden aikaan yöllä tuuli repi irti päällystelttaa. Matias ankkuroi teltan kunnolla kiinni ja veti kajakkeja reilusti ylemmäs vesirajasta. Meri oli valkoisena vaahtona murtuvista aalloista.

Aamulla tuuli alkoi laantua. Odottelimme aallokon rauhoittumista puoli kahteentoista asti. Lähtö aallokkoiselta rannalta onnistui kohtalaisesti. Vain yksi aalto ehti kajakkini istuinaukosta sisään ennen aukkopeiton kiinnitystä.

Meri rauhoittui Våtskärin suojan puolella. Kävimme Kabbölen kaupassa. Kaasukeitin oli kuluttanut kaasua odotettua enemmän eikä varapullomme riittäisi loppuviikoksi. Sääskiöljy, huulirasva ja hakaneulat olivat myös unohtuneet matkasta. Kabbölen kaupassa vasta valmistauduttiin kesäkauteen. Suurin osa tarpeellisista ostoksista jäi tekemättä.

Poikkesimme Byön saaren etelälaidalla Bockhamnin retkisatamaan hernekeitolle. Retkistama sijoittuu kallioisen, suojaisan sisälaguunin molemmille rannoille.

Tuuli pysytteli tänään kohtuullisena, alle viisimetrisenä ja sivumyötäisenä. Pellingin lossirannassa Tirmossa ostimme kaupasta ruokaa, mutta kaasu jäi edelleen saamatta. Hämmästyttävää, ettei saariston kaupoissa ole Primuksen kaasupatruunoita eikä edes Marinolia tai Sinolia. Joimme pullakahvit kahvilassa.

Kuulimme kahvipöydässä lähellä olevasta Nesteen venehuoltoasemasta, josta lopulta saimme pullon Marinolia Trangian polttoaineeksi.

Aallokko vaimeni loivaksi mainingiksi iltaa kohti. Ylitimme kaksitoistakilometrisen selän ja jatkoimme nelisen kilometriä Emäsalon kärkeen luotsiaseman naapuriin iltaruualle.

Melonta ei tuntunut jäsenissä eikä vielä väsyttänyt liikaa. Jatkoimme Emäsalosta Onaslandetiin, jonka saarten sokkeloista piti jonkin aikaa etsiä sopivaa telttapaikkaa. Etsintää haittasi siinä vaiheessa jo hämärä ja silmäluomien lupsahtelu kiinni.

Onaslandet on hyvä retkikohde, jossa on useita retkisatamia ja venekerhojen laitureita. Saarten sokkeloista löytyy kaikilla tuulilla suojaisia rantoja.

Majoituimme Långön saaren pienelle rantahietikolle lähelle vesirajaa.

Päivän melontamatka 43km ja aika n. 7 tuntia

Seuraava retkipäivä

5. päivä Onaslandet - Käärmeluodot

2010-08-19T20:54:00.001+03:00

Pääsimme liikkeelle puoli kymmenen jälkeen heikossa sivumyötäisessä tuulessa kohti Löparön kärkeä. Ulkoreittiä pitkin matka olisi joutunut nopeammin, mutta päädyimme sisäreittiin Kalkkirannan ohi Norrkullalandetin pohjoispuolelta. Tarvitsimme vettä. Halusimme nähdä rannan maisemia. Haimme veden Karhusaaresta Winbergin kaupan ulkoseinästä, jäätelöt kaupasta sisältä ja kahvit kaupan kahvilasta. Katsoin huvikseni, ettei Winberginkään hyllyissä Primuksen kaasupatruunoita näkynyt.

Karhusaareen tullessa tuli nähtyä sekin ihme, että kajakilla voi jäädä pohjasta kiveen kiinni keskellä selkää.

Pilvistyi. Vaihdoin t-paidan anorakkiin. Meloimme Vuosaaren satama-altaan ohi Kallahteen hiekkarannalle syömään välipalaa. Pidimme matkalla pikaisen banaani- ja myslipatukkatauon. Kallahden rannassa oli suihku, jossa saimme huuhdeltua astiat. Venäjää puhuva perhe kävi uittamassa sähkökäyttöistä pienoismallivenettä.

Hevossalmen sillan kaupungin puolella pysähdyimme kääntämään karttaa ja selvittämään reittiä Helsingin ohi. Viestittelin samalla Päivin kanssa, koska tiesin hänen olevan parhaillaan Suomenlinnassa.

Sovitimme Suomenlinnan ohituksen niin, että näimme Päivin matkustavan vesibussilla Suomenlinnasta kauppatorin rantaan. Vilkutimme.

Kaivopuiston rannat näyttivät ruuhkaisilta, samoin kapea Merisataman laitureiden reunustama veneväylä. Hernesaaren rannan jälkeen otimme suunnan Pihlajasaareen maatauolle. Käännyimme kuitenkin ennen saarta Länsisataman aukon ohi Lauttasaaren kärkeä kohti.

Tavoitteemme oli leiriytyä Mäntysaareen, joka jää Saaristo-Atlaksessa hankalasti kierreselän sisään. Emme tunnistaneet Mäntysaarta muutaman saaren ryhmästä.

Lauttasaaren kärjessä vastaamme tuli meloja, jolta uskoimme tiedon Mäntysaaren sijainnista ja yöpymismahdollisuudesta saavamme. Meloja ei vastannut tervehdykseemme, kai säikähti kun meloin lähelle, ei tiennyt Mäntysaaren sijaintia täältä katsoen eikä tiennyt voiko siellä yöpyä. Harmi, että laput silmillä melontaharjoitustaan kurinalaisesti toteuttavan melojamme suoritus häiriintyi.

Meloimme Käärmeluotojen välistä. Eteläisempi luoto hiekkarantoineen ja grillikatoksineen näytti niin hyvältä, että leiriydyimme sinne valkoposkihanhien valtakuntaan. Uskomaton, siisti ja autio ulkoilusaari keskellä Helsinkiä. Aurinko laski hiekkarannan suunnassa. Keilaniemen tornit piirtyivät siluetteina punaista iltataivasta vasten. Länsiväylällä liikkui harvakseltaan autoja.

Päivän melontamatka 47 km, aika n.8.30

Seuraava retkipäivä

6. päivä Käärmeluodot - Högholmen

2010-08-19T20:53:00.002+03:00

Retken ehkä parhaimman leiripaikan ainoa häiriö oli valkoposkihanhien läpi yön jatkunut äänekäs reviiritaistelu. Eikä sekään oikeastaan häirinnyt. Kiersin aamulla saaren ja otin valokuvia. Ensimmäisen ja ainoan kerran retken aikana söimme aamiaista pöydän ääressä istuen. Tällainen retki on hyvää selkäjumppaa kai juuri siksi, että melontaa lukuun ottamatta kaikki askareet tehdään joko seisten tai kyykyssä.

Aamiaisen aikana edestämme luotojen välistä suuntasi lounaaseen vanhempi, vakava ja totinen meloja. Mies toteutti keskittyneenä melontatehtäväänsä suorittaen täsmällisiä melanvetoja suoraviivaisesti, äänettömästi ja eleettömästi. Vilkutimme. Ei kädenheilautusta, ei huomenta. Olemme totisessa Helsingissä, jonka vastenmieliset aamu- ja iltaruuhkat palautuvat mieleeni pariksi sekunniksi. Anteeksi maalaisuutemme, olemme lomalla.

Irtaannuimme rannasta kymmeneltä. Tuuli heikosti takasivulta, idästä ja kaakosta. Otimme suunnan Miessaaren eteläkärkeen ja siitä Suvisaariston eteläpuolelta Pentalaan.

Poikkesimme lyhyelle maatauolle Pentalan hiekkarantaan, missä melkein kaikki mahdollinen on kielletty.

Aurinko paistoi, tuuli oli sopiva 3-5 metriä. Veneliikennettä oli melko vähän. Meloimme pääosin veneväylän tuntumassa mutta emme väylällä. Stora Brändön kärjessä pohdimme hetken tauon pitämistä, mutta jatkoimme merimelojien saareen Skorvaniin.

Viikon aikana kajakissa istumiseen on alkanut sopeutua niin, että siinä jaksaa istua kerrallaan kauemmin väsymättä. On tärkeää tarkkailla ja korjata melonta-asentoaan jatkuvasti. Asento painuu helposti takanojaksi, jolloin vauhti laskee ja käsivarret ja selkä alkavat väsyä. Sopiva pätkä silloin tällöin selkä kokonaan irti selkänojasta pitää virkeänä ja parantaa vauhtiakin. Melan asentokin on silloin automaattisesti pystympi ja tehokkaampi.

Skorvanilla söimme, käväisimme merimelojien majan ovella ja kirjoitimme nimet vieraskirjaan.

Neljän aikaan jatkoimme Porkkalan kärkeen.

Vierailimme merivartioasemalla, mikä oli Matiakselle ennestään tuttu paikka. Pääsimme saunaan, saimme puhelimen ladattua, ja täydensimme vesivarastomme lähdevesiautomaatista. Asemalta lähtiessämme kuulimme Upinniemessä menossa olevista kovapanosammunnoista. Mittailimme kartalta vaarallisen alueen sektorin rajoja. Saaristo-Atlaksen karttalehtijako ei ihan helposti alueen hahmottamiseen taipunut eikä Fillari-GT:n mittakaava riittänyt kaikkien saarten näyttämiseen.

Meri tyyntyi auringon laskiessa. Luotimme siihen, että ampuma-alueella olisi vahtiveneitä ja lähdimme Upinniemen ohitukseen Porkkalan selän koilliskulmasta. Muutamia armeijan aluksia liikkui selällä ja takanamme. Yksi pysähtyi taaksemme hetkeksi, mutta jatkoi sitten matkaa kohti Upinniemeä. Luultavasti se tarkisti johtokeskuksesta, voiko meidät päästää vaarallisen alueen läpi.

Leiriydyimme Vormön viereiseen pieneen Högholmenin saareen. Valkohäntäkauris loikki piiloon rannan heinikosta.

Päivän melontamatka 47 km, aika n.8.30
Seuraava retkipäivä

7. päivä Högholmen - Tammisaari

2010-08-19T20:52:00.001+03:00

Nousin aamulla tutkimaan karttaa ja säätietoja. Lähipäiviksi oli luvattu sadetta ja itätuulta 9-12 metriä. Merisääanimaation mukaan tuuli kääntyisi päivän aikana lounaaseen eli meille vastaiseksi ja mahdollisesti ennustettua kovemmaksi.

Hankoon ei kovalla lounaistuulelle kannattaisi yrittää, koska vedet ovat kartan mukaan avoimia. Kuusi pitkää melontapäivää myös alkoivat vaatia lepoa. Päätimme muuttaa reittisuunnitelmaa.

Katsoimme suojaisan sisäreitin Tammisaareen niin, että mahdollinen yöpyminen olisi viimeistään Skaldön lossin kohdalla.

Lähdimme liikkeelle yhdeltätoista. Vastaamme tuli melkein heti yksinäinen meloja, joka oli päiväretkellä Inkoosta Vormön saaren ympäri.

Meloimme viitoitetun väylän tuntumassa. Harmaa ilma muuttui vesisateeksi ja tuuli alkoi tuntua. Sivuaallokko oli vajaan metrin korkuista saarten suojien ulkopuolella. Avoin selkä ennen Stora Fagerötä oli jo melkoista keikutusta, mutta rauhoittui lähes tyyneksi heti saaren pohjoiskärjen suojassa. Yllätimme kalasääsken melomalla melkein sen pesäpuun alta.

Keitimme ruokaa Stora Fagerön hienon ulkoilualueen grillikatoksessa. Matias oli melonut tähän asti ilman sadetakkia ja vaihtoi nyt kuivat vaatteet. Saaressa oli mm. pumppukaivo, jonka alla huutelin kaikki keittoastiat. Tämä oli yksi hienoimpia reitin varrella olleita leiripaikkoja. Harvaa männikköä, tasaista ruohokenttää ja pitkästi hiekkarantaa.

Katsoimme reitin valmiiksi vajaan kymmenen kilometrin matkalta, koska Saaristo-Atlaksen sivujako sattui taas vähän hankalasti. Vesisateessa ja tuulessa sivujen kääntäminen vesitiiviissä pussissa olevasta karttakirjasta ei ole helppoa, mukavaa eikä ihan riskitöntäkään.

Saaresta lähtiessä tuuli oli yltynyt. Osa aalloista murtui syliin. Yksi murtuva aalto kiskaisi hupun Matiaksen päästä ja lorautti kauhallisen vettä kaula-aukosta sisään. Nyt viimeistään ymmärrämme, miksi melonta-anorakin kaulus pitää voida sulkea tiiviisti, vaikkei eskimoita tehtäisikään. Ja miksi aukkopeitteen pitää olla riittävän tiukasti kiinni.

Selän ylittäminen yli metrisessä sivuaallokossa vaikeutti suunnan pitämistä ja ympäristön seuraamista. Luulimme olevamme liikaa etelässä. Yritimme ensin GT-kartan ja muistikuvien avulla korjata sijaintiamme. Saaristo vaikutti sokkeloisesta ja pelkäsimme ennen pitkää päätyvämme läpipääsemättömään lahdenpohjukkaan.

Käynnistin puhelimen ja tarkistimme sijaintimme puhelimen GPS:llä. Olimme lähempänä oikeaa reittiä kuin luulimme. Näkyvyys vesisateessa lähellä vedenpintaa ei ole paras mahdollinen. Sopivien kiintopisteiden löytäminen rannoilta on suunnilleen yhtä hankalaa kuin vastavalossa auringon laskun aikaan.

Tulimme Barösundiin kaakon suunnasta kapeaa kaislikkoista, hyvin suojaisaa väylää. Harmaahaikara ponkaisi kaislikon seasta ilmaan vain muutaman metrin päässä. Reitin varrelle jäi suuri retkisatama. Rantakallioihin oli molemmille rannoille kiinnitetty kymmeniä, ehkä satoja metrejä lankkuhyllyä, jossa oli sähköpistokkeita määrävälein. Lopuksi oikaisimme vielä Mörholmenin saaren eteläpuolelta tuskin metriä leveämpää ojaa pitkin.

Barösundin kahvilasta ei saanut ruokaa, mutta hyviä, lämpimiä pizzarullia. Trangian virittely vesisateessa ei nyt houkutellut.

Kuulimme kahvilassa tuuliennusteen muuttuneen. Nyt ennustettiin Hankoon jo 20 metristä lounaaseen kääntyvää tuulta. Retken loppupään muuttaminen nyt tuntui entistä oikeammalta.

Barösundista jatkui melko suojainen ränni, jossa tuuli tuntui vielä myötäiseltä.

Ennen Stömsötä käännyimme pohjoiseen ja saaren suojaista pohjoislaitaa kohti Långönia. Selällä tuntui reipas puuskainen myötätuuli, jossa en malttanut olla surfaamatta. Päädyin siksi vastarannalla puolisen kilometriä väärään suuntaan.

Långön vieraslaiturin kahvila oli kiinni. Satoi vettä. Kannoimme ruokatarpeet ja keittimen satamarannan bussipysäkkikatokseen. Naapuritalon vanha rouva tuli esitteen kanssa kertomaan, että kulman takana Langösundissa olisi kaksikin retkisatamaa keittokatoksineen.

Keräsimme tavarat ja lähdimme etsimään.

Sellaista retkisatamaa emme löytäneet, missä kajakilla olisi helposti päässyt maihin ja missä olisi ollut keittokatos. Palasimme takaisin, mutta perustimme taukopaikan kiinni olevan kesäkahvilan katetulle terassille.

Matias ryhtyi lihapullapastan tekoon ja minä soitin Tammisaaren leirintäalueelle. Sain varttua saunan vielä samalle illalle klo 23. Lämmin sauna vesisateisen päivän jälkeen olisi riittävä porkkana jatkaa melontaa tänään kellon ympäri ja matkan päätepisteeseen.

Viimeinen pikatauko pidettiin Skaldön lossin rannassa. Kapeassa Jomalvikin kanavassa tuntui kohtalainen vastavirta. Viikkoa myöhemmin tunnettu kilpa-ajaja törmäsi kohtalokkaasti yli kymmenkertaista ylinopeutta kuvassa näkuvään kivisiltaan. Kanavan läpi sumussa meloneena tiedän, että sallitullakin 5 kilometrin nopeudella kohtaaminen voi olla ahtaassa kanavassa hankalaa.

Meloimme retken viimeiset 20 kilometriä alle kolmeen tuntiin vesisateessa ja sankassa sumussa. Viimeinen puolikilometrinen selkä piti ylittää kompassisuunnalla. Leirintäalueen kahvilan valot näkyivät vasta reilun sadan metrin etäisyydeltä.

Päivän melontamatka 54 km, aika n.9.tuntia

Näin retki tehtiin
Varusteista
Retki jatkuu

Näin retki tehtiin

2010-08-19T20:51:00.000+03:00

Eläköön jokamiehenoikeus

Retken ideana oli meloa Suomenlahtea länteen sen verran kuin tavallinen toimistoihminen viikossa kohtuullisesti ehtii. Henkinen tavoite oli meloa ensimmäisenä päivänä 30 ja muina 40 kilometriä. Tavoite oli vedetty hihasta ja perustui aiempiin retkiin ja muiden retkikertomuksiin. Retki jatkuu elokuun alussa tämän päätepisteestä eteenpäin tai sitten jossain muualla. Aika näyttää.

Yövyimme teltassa, joka pystytettiin ennalta juuri suunnittelematta sopiviin vastaan tulleisiin leiripaikkoihin. Viimeistä yötä lukuun ottamatta yövyimme luonnonsuojelualueilla, ulkoilusaarissa, konepajan tuntumassa ja luonnonsatamissa. Kartasta voi etsiä etukäteen hiekkarantoja, joita meren saarissa on melko paljon. Vastarannoilta voi kiikaroida ruskeita nauhoja vesirajan tuntumasta. Siellä on hiekkaranta tai punaiset silokalliot. Vaikka saaristossa on kesämökkejä tiheässä, on vielä runsaasti asumattomia, hyviä maihinnousurantoja melojille ja muille pienveneilijöille.

Sääennustuksia voi ja ehdottomasti kannattaa seurata, mutta säähän ei voi vaikuttaa. Ensimmäisen päivän tavoite Majasaaret jäi toteutumatta. Jälkeenpäin ajatellen oli viisasta nukkua yö Kuorsalossa ja jatkaa aamun tyynessä kelissä Majasaarille. Vaikka Kotkan jälkeen valitsemamme sisäreitit pidensivät melontamatkaa, ratkaisu oli niissä sääoloissa hyvä. Luulen, että maisematkin olivat paremmat, vaihtelevammat ainakin.

Isojen selkien ylitystä voi yrittää ajoittaa sään suhteen järkevästi. Kymmenkilometrinen vastatuulinen selkä ennen Kotkaa koetteli voimia ja vei aikaa. Ylitys vei aikaa enemmän kuin viimeisen päivän viimeiset vesisateiset ja sumuiset mutta suojaiset kaksikymmentä kilometriä. Joskus kannattaa meloa puolet päivämatkasta aamulla varhain ja toinen puoli vasta illalla. Tuulisinta on yleensä iltapäivällä, jolloin voi syödä hyvin ja nukkua kunnon päiväunet.

Aina ei yöksi tyynny. Kolmannen päivän iltana saavuimme aivan tyynessä Våtskärin hiekkarannalle. Puolen yön aikaan tuuli alkoi nopeasti nousta. Kahden aikaan tuuli jo innokkaasti repi päällystelttaamme mukaansa. Itään avautuva ulappa oli valkoisena murtuvista aalloista. Sääennuste lupasi tuulen laantuvan seuraavan päivän aikana. Odotimme lähelle puolta päivää ennen kuin pääsimme rannasta kohtuullisen kuivina ulos.

Retkellä pitää syödä säännöllisesti. Söimme aamuisin ruispuuroa, marjasoppaa ja leipää. 1-2 tunnin melonnan jälkeen söimme lämmin kuppi -keittoa ja leipää. Seuraava ateria oli pastaa ja seuraava taas kevyempää keittoa. Joinakin iltoina söimme toisen pääaterian 1-2 tuntia ennen leiriytymistä, joinakin päivinä vasta leirissä. Juomana käytimme urheilujuomaa, mehua, kahvia ja kaakaota. Juomisen kanssa pitää tasapainoilla. On juotava riittävästi mutta niin, ettei sen vuoksi tarvitse liian usein poiketa maihin tai yöaikaan poistua teltasta.

Loppumatkan reittimuutoksen taustalla oli nopea säänmuutos ja väsymys. Alkoi olla lepopäivän aika. Normaalisäässä Hanko olisi saavutettu helposti. Lähes 20 metrin vastatuulessa se olisi tuskin onnistunut. Riski olisi joka tapauksessa ollut melkoinen. Ei menty kun ei ollut pakko.

Helsingin tavoittaminen päivää suunniteltua aiemmin söi selvästi henkistä selkärankaa. Loppumatkalle piti kehittää uutta motivaatiota. Sään huonontuessa ratkaisevasti päätös reittimuutoksesta oli helppo tehdä. Lopullisesti viimeisen päivän suunnitelman ratkaisi Tammisaareen tilattu lämmin sauna ja mahdollisuus nukkua pitkään seuraavana aamuna. Kotiin ei tultu niin väsyneinä.

Varusteista

2010-08-19T20:50:00.000+03:00

Retki tehtiin lasikuituyksiköillä, Welhon Bigfootilla ja Tahen Revalilla.

Bigfoot on tavaratiloiltaan huomattavasti Revalia tilavampi. Banaanimaisen Revalin keula ja perä suippenevat voimakkaasti ja eväkotelo rajoittaa jonkin verran matalan takatilan käyttöä. Bigfootin korkean etukannen lokero on hyvä, mutta edellyttää kartan pitämistä aukkopeitteen päällä. Tätä varten aukkopeitteeseen viriteltiin hakaneulojen ja kuminauhan avulla ylimääräiset ”henkselit”.

Kumpikin kajakki tuntuu lastattuna tukevalta. Reval kulkee aallokkoa myötäillen. Lyhyessä aallonvälissä keula ei aina ehdi nousta ylös, vaan koukkaa vähän matkaa aallon sisältä. Yhtään kertaa keula ei kuitenkaan jäänyt aallon päälle nousematta. Kölilinjaltaan suorempi ja molemmista päistään kantavampi Bigfoot ei ”sukella” niin helposti. Vasta-aallokossa sen keula loiskahtaa reippaasti aallon päältä seuraavan aallon pohjaan. Meno on kulmikkaampaa. Sivuaallokossa pohjamuotojen eroja ei huomaa niin selvästi. Kumpikin surfaa myötätuuleen hyvin. Merkittäviä nopeuseroja kajakkien välillä emme havainneet.

Meloina käytimme mutkavartista Bracsa Typhoonia ja Harmonyn Tortugaa. Varamelana oli kaksiosainen Cannon Escape. 210 cm pitkä Escape oli pienilapaiselle Tortugalle hyvä vaihtoehto tyynellä ja myötätuulessa. Melavalikoima oli toimiva. Sopiva vaihtoehto löytyi väsyneellekin hartialle tai ranteelle.

Aukkopeiton merkitys tuli meriretkellä selväksi. Päijänteellä meloimme viime kesänä uimahousuissa. Nyt ei tullut mieleenkään meloa ilman liiviä ja aukkopeitettä. Aukkopeiton tulee olla niin tiukka, että se pyysyy paikoillaan kun sen päälle heitetään saavillinen vettä. Eikä vesi saa jäädä peitteen päälle lillumaan. Ja kuitenkin se on saatava näppärästi irti, kun ollaan vedessä pää alaspäin eikä eskimo onnistu.

Kajakki ylittää tavallisen aallon harjan sujuvasti, mutta murtuva aalto tulee helposti syliin. Silloin aukkopeiton päälle tulee hetkessä kymmeniä litroja vettä. Sivutuulessa aalto saattaa iskeytyä suoraan melojan kylkeen. Vedellä on yllättävän suuri voima ja taipumus löytää tiensä kuiviin alusvaateisiin uskomattomia reittejä. Henkselit pitävät aukkopeitteen kainaloista riittävän ylhäällä ja ryhdissään eikä peitettä tarvitse liiaksi kiristää ylhäältä.

Merivesi oli 12 -14 asteista. Ruokatavarat säilyivät hyvin kajakin viileällä pohjalla. Kajakin pohjalle jalkatilaan levitetty ohut retkipatjan pala lämmitti mukavasti jalkoja ja oli miellyttävä kantapäille. Kannella kulkevat solumuoviset pötkylät vähentävät pohjan kolhiintumista rantautuessa. Niitä olisi kannattanut käyttää useammin.

Juomavettä kuljetimme mukana käyttäjää kohti 9 litraa + 1,5 litraa juomapulloissa. Määrän arvioitiin riittävän kolmeksi päiväksi. Arvio oli melko oikea. Pidimme vettä 1,5 litran limupulloissa. Niitä on helppo käsitellä, ja niiden avulla painoa on helppo jakaa tarpeen mukaan keulaan ja perään. Edellisellä retkellä kyllästyin vetelään 10 litran hanalliseen vesipussiin, jonka hana tiputti vettä tuskastuttavan hitaasti.

MSR-keitin on markkinoiden kevein. Primuksen tuulisuoja on sen kanssa käytettynä liian matala eikä suojaa kunnolla. Kenties siksi kaasua kului arvioitua enemmän. Olemattoman kaasukeittimen nokassa keikkuva kattila on myös kauttaaltaan alttiina jäähdyttävälle tuulelle, jota merellä yleensä riittää. Primuksen kaasusäiliöitä ei saanut ostettua mistään reittimme varrelta. Optimaalisin keitinvaihtoehto lienee Trangia, johon olisi polttimet Marinolille ja kaasulle. Trangian tuulisuoja on todella hyvä.

Saaristo Atlaksen (1:40 000) idea on hyvä, mutta käytännössä kartta ei toiminut aivan optimaalisesti. Karttalehtijako on joissain tapauksissa hankala. Karttalehdet menevät liian vähän ristiin, ja kierreselän sisään jää liian paljon yksityiskohtia. Sivujako myös haittaa suunnanottamista joillain sivuilla. Kartasta puuttuu paikantamisen kannalta tärkeitä merimerkkejä. Saaristo Atlas ei tunne suurinta osaa retki- ja luonnonsatamista. Kirjaa poikkisuuntaan meloessa sivuja saa kääntää melko ahkerasti. Sivun kääntäminen vesitiiviin pussin sisällä olevasta kirjasta ei ole ihan ongelmatonta vesisateessa kymmenen metrin tuulessa.

Fillari-GT (1:200 000) toimii reittisuunnitteluun päiväetappitasolla hyvin, mutta on liian yleisluontoinen esim. Tammisaaren sokkeloisessa saaristossa. Karttamme painos ei ollut ihan ajan tasalla kauppojen ym. palvelutietojen suhteen.

Minigrip-pussit toimivat pääosin hyvin pakkausmateriaalina. Pusseista kannattaa imaista ylimääräinen ilma pois, etteivät ne tavaroita luukkuihin sulloessa poksahda itsestään auki. Pohdin puolen ja 1-2 litran muovisten pakasterasioiden käyttöä eväille ja pikkutavaroille seuraavalla retkellä. Niitä olisi helppo pinota ja järjestää päiväluukuun. Vaatteiden ja isompien tavaroiden pakkaamiseen käytimme ohuita kankaisia kanoottipusseja.

Toinen, maakäyttöön tarkoitettu kamera mykistyi kaksi kertaa retken aikana. Vesitiivis malli toimi koko ajan, mutta on kuvalaadultaan vaatimattomampi. Luulin mykistymisen syyksi kosteutta, mutta ilmeisesti pakatessa kameran hihna tai muu esine oli päässyt painamaan kuvan katselunapin pohjaan. Kameran näyttö tyhjentää akun yön aikana.

Puhelimia ja tyhjentynyttä kameraa latasimme maissa kaksi kertaa. Tilasin ennen retkeä Solar-badge -aurinkokennolaturin, mutta se ei ehtinyt mukaan ennen lähtöä.

Kolme kertaa eväkoteloon jumittui rantautuessa pieni kivi, joka jumitti evän. Poistin kiven puukolla, jonka hiiliteräksinen terä tietenkin ruostui tukevasti matkan aikana. Olisi kannattanut käyttää tarkoitukseen vaikkapa ruostumatonta Leathermannia.

Verkkopaita toimii melonta-anorakin tai melontapaidan kanssa tosi hyvin. Verkko pitää anorakin sisäpinnan irti ihosta ja samalla ihon pinnan lämpimänä. Neopreenihanskat ja sukat pitävät raajat lämpimänä kylmässä merivedessä ja ehkäisevät tehokkaasti rakkojen syntymistä. Kääntöpuolena on käsien ja jakojen pysyminen märkänä aamusta iltaan. Hyvä yhdistelmä jaloissa on nepreenisukat ja crocsit. Illalla voi sitten rapsutella kovettumat pois varpaansivuista ja kantapäästä.

Köyttä voidaan tarvita pelastautumiseen tai hinaamiseen. Sen avulla saa märät kamppeet ripustettua yöksi kuivumaan ja tarvittaessa sidottua kajakki maihin kiinni. Mukanani ollut kymmenmetrinen kiinnitysheloin varustettu köysi sotkeentui joka kerta maissa käytettäessä. Ehkäpä se oli sittenkin liian pitkä. Ehkäpä pitäisi kerrankin opetella tärkeimmät veneilijän solmut…

Ruokaa oli mukana kahdeksaksi päiväksi. Söimme kaksi ja puoli kertaa matkan aikana ravintolan pöydästä, joten ruokaa jäi jonkin verran yli. Pääasiallinen ruoka oli erilaiset pastat tonnikalalla ja lihasäilykkeillä höystettynä. Olipa mukana lihapullia ja peurametvurstiakin. Hernekeittoa kuuluu retkellä syödä pari kolme kertaa viikossa. Aamulla söimme reilut annokset ruishiutalepuuroa.

Välipaloina söimme lämmin kuppi -keittoja, ruis- ja näkkileipää metvurstin, pikkelssin ja ananasrenkaiden kanssa, korppuja, kahvia ja kaakaota. Nopeina energialähteinä ennen tuulisia ylityksiä tai aterian lykkääntyessä söimme myslipatukoita ja suolapähkinä-rusina -sekoitusta. Myslipatukalla jaksaa noin tunnin. Energiageelejä emme kokeilleet. En tiedä pitäisikö.

Ruoka- ja jaloittelutaukojen ajoitus voi vaihdella aika tavalla sen mukaan, onko sopivia maihinnousupaikkoja tarjolla. Siksi on hyvä pitää aina käsillä jotain energiapitoista syötävää. Tällä harjoituksella kajakissa jaksaa kerrallaan istua kolmisen tuntia. Tiukan paikan tullen jaksaa kauemminkin. Ratkaisevaa on silloin hyvin säädetty melonta-asento, hiertämättömät kengät/sukat ja mahdollisuus vaihdella melonta-asentoa riittävästi.

Maarianhaminasta Tammisaareen 1.-6.8.2010

2010-08-19T20:49:00.002+03:00

Olisi ollut luontevaa jatkaa Virojoelta alkanutta melontaretkeä Tammisaaresta Ahvenanmaan suuntaan. Tai aloittaa koko retki Maarianhaminasta ja suunnata itään kohti Venäjän rajaa. Jälkimmäinen vaihtoehto hylättiin, koska silloin suurimmat avoimet selät olisivat olleet ensimmäisinä päivinä. Kesäkuun alussa meri on vielä kylmä, ja alkukaudesta rasitusvammoja syntyy helposti. Ensimmäinen vaihtoehto hylättiin, että välttyisimme laivaliikenteen aiheuttamalta aikataulupaineelta. Ahvenanmaa on saari, josta pääsee pois vain merta pitkin. On mukavampaa tulla mantereelle päin ja sitten pitkin rannikkoa.

Veimme kajakit Maarianhaminaan Tallink Siljalla. Tallink ottaa kärryissä olevat viisi ja puolimetriset kajakit autokannelle. Autokannen ruutuun olisi mahtunut samaan hintaan kolmaskin kajakki. Kajakit sijoitettiin autokannella takimmaiseksi, josta ne oli helppo ja nopea vetää perillä ulos. Maarianhaminaan ei muita autokannelta jäänytkään. Koska lähtö oli Helsingistä lauantaina klo 17, olimme Maarianhaminassa sunnuntaiaamuna puoli viideltä.

Täytimme kaksitoistalitraiset juomavesivarastomme sataman vessassa, ja kärräsimme kajakit keskustan läpi itäpuolen venesataman viereen Lilla Holmenin saareen. Matkalla poliisi kurvasi viereemme. Kysyin sopivaa vesillelaskupaikkaa. Poliisi ei osannut meitä neuvoa ongelmassamme, mutta kertoi luulleensa kajakkeja paikalliselta vuokraajalta juuri varastetuiksi.

Lilla holmenilla jatkui vielä viikonloppuyön illanvietto, kun purimme ja pakkasimme koottavat kajakkikärrymme lastiluukkuihin, vaihdoimme vaatteet ja keittelimme vielä rannassa aamukahvit. Ihme kyllä saimme puuhailla rauhassa kenenkään häiritsemättä.

Retkikertomukseen

8.päivä Maarianhamina - Kumlinge

2010-08-19T20:48:00.001+03:00

Aloitimme melontataipaleen auringon juuri noustessa klo 6. Slemmernin pieni selkä jäi nopeasti taakse. Muutama illan viimeinen tai aamun varhainen moottorivene ajeli venesataman ja uimalaiturin vaiheilla.

Lemströmin kanavan jälkeen käännyimme Kungsholmenin suuntaan, kun yhtäkkiä kajakkini pysähtyi ja jäi valtavan pohjakiven päälle v-pohjansa varaan keikkumaan. Yritin kallistella kajakkia varovasti, nostella käsin ja työntää melalla, mutta kajakki ei liikkunut mihinkään. Kivi vietti vasemmalle niin, etten yltänyt käsillä kiveen asti siltä puolen. Lopulta pääsin kiveltä, kun Matias nosti kajakkiani keulasta joitakin kertoja. Retken ensimmäinen merikotka viiletti matalalla ohitsemme melko läheltä.

Kungsholmenin pohjoiskärjessä keittelimme aamupuuron ennen Lumparnin yli kymmenkilometrisen avoimen selän ylitystä. Ranskhomenin kärkeen asti selkä oli lähes tyyni, mutta pikkuhiljaa tuuli yltyi kun päivä nousi ja maisema muuttui avoimemmaksi. Viimeiset kilometrit meloimme jo metrisessä sivuaallokossa ja kohtalaisessa tuulessa.

Poikkesimme tauolle pienelle kiviselle Tallgrundetille. Kivien päällä oli vanhan laiturin jäännökset, joiden päällä oli hyvä keitellä ruokaa ja kahvia. Tauolla ollessa tuuli kääntyi sen verran, että saaresta piti irrottautua pienessä aallokossa. Vedin kajakin nopeasti irti rannasta ja kiinnitin aukkopeitteen vasta ulompana.

Kiersimme Kalvholmin etelästä ja Bussön sekä Furholmin pohjoisesta kaakkoistuulelta suojassa. Segelskärin nokassa tuuli alkoi tuntua, mutta pääsimme nopeasti taas suojaan Granskärin sileäkallioiseen rantaan. Rantakallioissa oli rivi kiinnityslenkkejä, ja rantaan saapui neljä purjevenettä ennen kuin olimme saaneet pitkän lepotaukomme päätettyä. Viides vene oli ankkurissa kalliorannan ulkopuolella. Rannassa oli käymälä, jonka lattia oli pahasti puhki.

Neljän jälkeen lähdimme kahdentoista kilometrin selän ylitykseen kohti Seglingen eteläkärkeä. Ilma oli utuinen ja kaikki paria kilometriä kauempana olevat saaret näyttivät siniharmailta eikä kauempana olevia näkynyt ollenkaan. Kartan perusteella olisimme voineet ottaa helposti suunnan vahingossa liian etelään Sottungaan, mutta uskoimme kompassia. Etäisyyksien arviointi utuisessa ja Moskovan metsäpalojen savuamassa ilmassa oli vaikeaa.

Selkä ylitettiin yltyvässä sivutuulessa. Sottunga ei tarjonnut odottamaamme tuulensuojaa, koska etäisyys saareen oli liian suuri. Sivutuulessa melominen ei tuntunut hankalalta, koska avoimelta selältä tulevat aallot olivat korkeudestaan huolimatta järviaaltoa loivempia ja yhdensuuntaisia. Aaltoa alas liukuessa tunsi kuinka vauhti aina kiihtyi. Melonta tuntui sujuvan melko nopeasti, kun melontarytmin sain sovitettua aaltojen rytmiin. Vain silloin tällöin aalto murtui syliin tai kajakin kannen yli.

Nousimme maihin pienellä ruohikkoisella luodolla vasta, kun olimme melkein ohittaneet Seglingen saaren. Päätimme yrittää yöksi Kumlingen suuntaan Lenholmin camping-alueelle. Leirintäalue oli merkitty 1:200 000 karttaan niin, ettei kaislikkoisesta saariryppäästä sen tarkkaa sijaintia voinut määrittää. Väsytti. Päätimme tilata saunan ja yöpyä mökissä, jos sellaisia olisi alueella tarjolla.

Meloimme kaislikkoiselle suistoalueelle. Lauttaranta jäi pienen saaren taakse. Mitään leirintäalueeseen viittaavaa ei nähty. Päädyimme lopulta rantaan, jonka korkean laiturin pielessä oli leirintäaluetyylinen saunarakennus. Rantaan ilmestyi nainen joka kertoi leirintäalueen sijaitsevan kapean kanavan varrella tulosuunnassamme.

Tuskin neljän metrin levyinen kaislikkoinen kanava löytyi, mutta camping-aluetta ei. Kanavan toisessa päässä oli camping-viitta, joka opasti jälleen tulosuuntaamme. Kanavan varrella oli vain pitkän heinikon seassa hullunkurisen näköinen sauna ja veteen pistävä korkea hutero laituri. Saunan ovi oli ruuvattu naulauslevyjen avulla näkyvästi kiinni.

Palasimme kanavalta takaisin avomeren suuntaan. Poikkesimme jälleen sellaiseen mökkirantaan, missä näkyi liikettä. Nousin kajakista rantaan ja huutelin tervehdyksiä. Pihaan ilmestyi mies, joka vakuutti leirintäalueen olevan kanavan varrella ja hullunkurisen saunan kuuluvan leirintäalueelle. Päätimme palata merelle, unohtaa saunan, vuoteen ja lämpimän aamusuihkun.

Jatkoimme itään. Sopiva leiripaikka löytyi illan hämärässä Ytterholmenin länsilaidalta Kumlingen etelä puolelta. Nostimme kajakit kalliolle. Teltta viritettiin sileälle kalliolle isoja kiviä kiinnityspisteinä pitäen. Juuri ennen nukahtamista tajusin, että puhallettava retkipatjani vuotaa.

Päivän saldo n. 6o km ja 10 tuntia melontaa
Seuraava retkipäivä

9.päivä Kumlinge - Korppoo

2010-08-19T20:47:00.001+03:00

Nukuin silokalliolla yllättävän hyvin, vaikka patjani oli aamulla tyhjä. Vain kerran olin herännyt puhaltamaan patjan täyteen. Pääsimme liikkeelle yhdeksältä. Edessä oli Kihdin ylitys, noin 25 kilometriä etelätuulista avovettä.

Koska tuuli oli kohtuullinen, päätimme ylittää selän suoraan. Kohtuullisessa sivuaallokossa melominen sujuu helposti, jos aallokko on yhdensuuntaista. Selän keskivaiheilla poikkesimme Norrlandetin saarella jaloittelemassa. Kaksi merikotkaa kaarteli taivaalla. Merikotkia näkee täällä useammin kuin joutsenia.

Matkalla Norrlandetista Bockskärin eteläkärkeen näkyi tuulen ja aallokon sorto hyvin selkeästi. Sivutuuleen ja aallokkoon meloessa pitää vastarannalta tai reitin varrelta valita selkeä kiintopiste, johon pyritään. Kiintopisteemme Bockskärin eteläkärki oli lähtiessä suunnassa 90 astetta (eranto huomioitu). Kymmenen kilometrin melonnan jälkeen lähestyimme Bockskäriä kompassissa 120 astetta, vaikka kajakin keula osoitti koko ajan samaan kiintopisteeseen. Tuuli ja aallokko vei meitä vasemmalle ei pohjoiseen. Kartalle piirrettynä suoraksi ajateltu reitti onkin kaari, jonka säteen keskipiste on lähempänä määränpäätä kuin lähtöpaikkaa.

Bockskärin kärjessä aallokko muuttui hankalammaksi, koska jyrkkärantaiset saaret heijastivat aaltoja ristiaallokkoa aiheuttaen. Jatkoimme Houtskarin länsikärkeen Träsknäsin upeille silokallioille kunnon lounastauolle. Niemessä oli yksi kesämökki, mutta rantauduimme selkeästi pihapiirin ulkopuolelle. Uskomattoman hieno mökkiranta ja maisema.

Vajaan parin tunnin tauon jälkeen jatkoimme Kivimon ja Houtskarin välistä ja Sarvkeittien länsipuolelta suojaisia väyliä etsien. Neljän ja puolen tunnin sivuaallokossa keikkumisen jälkeen kaipasimme lopuksi päivää sileää vettä.

Tarkoitus oli pitää tauko heti Houtskarin ja Korppoon väliseen salmeen tullessa, mutta puolivahingossa ylitimme melkein koko Kyrkfjärdenin selän. Tuuli oli laantumassa ja aallokko vaimeaa. Pysähdyimme ennen laivaväylää pienelle Kokombrikin saarelle, jonka rannan kyltit kertoivat olevan yksityisaluetta.

Keitimme pussikeittoa ja söimme leipää. Jälkiä tai roskia emme jättäneet. Saaressa ei kuulunut eikä näkynyt asumisen merkkejä. Olimme istuneet kajakeissa yhtäjaksoisesti yli kolme tuntia ja meloneet parisen kymmentä kilometriä. Päätimme leiriytyä tunnin sisällä ensimmäiseen sopivaan rantaan.

Vajaan tunnin melonnan jälkeen nousimme maihin Vattkastin pohjoisella Norrskogin kallioisella niemellä. Leirin pystyttämisen jälkeen saimme nostaa kajakkeja reilusti ylemmäs rantakallioilla, koska niemen edestä kulki laivaväylä. Laivojen peräaallot nousivat voimakkaina ja vaahtoavina korkealle rannan kallioille.

Iltaruuan jälkeen yritin valokuvata ohikulkevia laivoja ja reviiriään tiukasti vahtivia kyhmyjoutsenia pimenevässä illassa. Ilman jalustaa pienellä pokkarikameralla kuvaus onnistui huonosti. Etsin vuotavasta patjastani reikää ja luulin löytäneeni vuodon venttiilin juuresta. Liimaus ei auttanut. Patja vuoti edelleen. Teltan alla oli tällä kertaa pehmeää sammalta ja valkoisia eläimen luita, jotka tietenkin lakaisimme sivuun.

Päivän saldo 50 km ja 8h20min melontaa.
Seuraava retkipäivä

10.päivä Korppoo - Helsingholmen

2010-08-19T20:46:00.001+03:00

Leirin purkaminen ja aamutoimet alkavat sujua jo rutiinilla. Pääsimme liikkeelle viisitoista vaille yhdeksän. Aurinko paistoi, päivästä tuntui tulevan lämmin. Eteläinen tuuli oli joitakin metrejä, mutta ei nostanut aaltoja. Olimme rannan katveessa.

Matias löysi eläimen, ehkä keskikokoisen koiran pääkallon leiristämme ja kiinnitti sen kajakin keulakoristeeksi. Ensimmäisellä taukopaikalla pienellä saarella joku oli höyhentänyt joutsenen. Ihmettelimme isoja mustia ulosteläjiä. Osa joutsenen valkoisista sulista päätyi Matiaksen keulakoristeen somisteeksi.

Korppoon - Nauvon seudulla joutsenia alkoi näkyä enemmän ja merikotkat hävisivät lähes kokonaan. Maisema muuttui vehreämmäksi ja osa rannoista kaislikkoiseksi. Lehtipuita näkyi enemmän. Ahvenanmaan puolella saaret olivat kallioisia ja puut matalia tuulen pieksemiä mäntyjä. Ulkosaarissa aluskasvillisuutta oli hyvin vähän.

Poikkesimme reitiltä joitakin satoja metrejä lähelle laivaväylää, että saisin valokuvia laivasta ja kajakin keulasta. Laivojen peräaalloista sai hyvää työntöapua takaisin reitille palatessa. Peräaalto muistuttaa loivaa maininkia, mutta pohjan mataloituessa tai pohjakivien kohdalla aalto voi nousta hetkessä vaaralliseksi pystysuoraksi seinäksi. Tsunami-aalto muuttui aikanaan tällä tavalla matalassa rannassa tuhoisaksi. Merikartasta kannattaa tutkia tarkasti mahdolliset pohjakivet ja veden syvyysvaihtelut ennen kuin lähtee surfailemaan laivan peräaaltoihin.

Kahdentoista aikaan nousimme maihin Nauvon vilkkaassa venesatamassa. Söimme ravintolan lounaspöydästä, täydensimme juomavesivarastot ja kävimme ruokakaupassa. Uimme. Suunnittelimme kahvilan pöydässä retken loppuosaa ja mahdollisia leiripaikkoja. Selvitimme sään kehittymistä kännykällä ja sataman infon avulla. Huomiseksi luvattiin kovaa tuulta. Tänään pitäisi ehtiä hyvään suojaan.

Matiaksen kajakin pääkallosulkakoriste keräsi kajakkien ympärille yleisöä. Tuntui, että jompikumpi sai toimia jatkuvasti seurustelu-upseerina. Lounaalta palatessa kajakkien ympärillä oli ryhmä ranskalaisia, joista yksi palasi myöhemmin juttelemaan. Hän kertoi tuovansa ensi kesänä viiden hengen ryhmän melomaan saaristoon ja oli hyvin kiinnostunut retkestämme, kajakkien kuljetuksesta ja vuokrausmahdollisuuksista.

Ranskalainen kuten monet muutkin ihmettelivät, miksi yövymme teltassa emmekä käytä bed and breakfast -palveluja. Asia on helppo selittää. Olemalla täysin riippumaton majoituspaikoista ja varauksista voi valita reitin ja aikataulun sään ja voimien mukaan. Aikataulua ja reittiä voi tarvittaessa helposti muuttaa. Samasta syystä mukanamme oli perusruoka koko retken ajaksi ja juomavettä vähintään kolmeksi päiväksi. On ikävä jäädä saareen säätä pitämään ilman ruokaa, vettä ja ehkä majapaikkaakin.

Kolmen tunnin lepotauon jälkeen jatkoimme Nauvon sisäväyliä pitkin Kirjaisten kauppaan ja satamaan. Pilvistyi. Lyhyen jäätelö ja välipalatauon jälkeen suuntasimme Gullkronan vierasvenesatamaan. Päätimme jatkaa melontaa pitkälle iltaan ja ylittää koko Gullkronan selän vielä tänään. Ison selän ylittäminen huomiseksi ennustetussa kovassa tuulessa ei houkutellut.

Gullkronan vieraslaituri oli tyhjä. Rantaa lähestyessämme yhdestä venevajasta ilmestyi mies sanomaan, ettei maihin saisi nousta. Paikka oli siltä päivältä jo kiinni. Pitäisi mennä jonnekin muualle. Miehen perässä laiturille ilmestyi nainen säestämään. Pyysimme lupaa jaloitella rannassa hetken, mutta maihin ei ollut nousemista. Siirryimme vastarannan sileille matalille rantakallioille keittelemään sienikeittoa ja kahvia.

Gullkronan tylyn vierasvenesataman jälkeen suuntasimme Helsingholmenin saareen yli kymmenen kilometrin selän toiselle puolelle. Sivutuuli pysyi kohtuullisena. Välillä melkein tyyntyi. Pilvistyi. Edessä läheni pilvirintama. Jossain jyrähteli ukkonen ja salamoi.

Puolessa välissä selkää ihmettelimme kaukana yksin kelluvaa soutuvenettä ja veneen perässä istuvaa soutajaa. Lähempää näytti, että pinnalla kelluukin jotain romua. Palanut venekö? Meloimme lähemmäs. Romuja olikin kaksi. Kohta toinen liikahti. Edessämme oli kaksi harmaahyljettä laakean pintakiven päällä. Isompi oli noin kolmemetrinen, ehkä ylikin, ja toinen vähän pienempi.

Hylkeet päästivät noin kolmen kymmenen metrin päähän kunnes sukelsivat. Pitkän aikaan ne nostivat päänsä pintaan jommallakummalla puolella meitä. Jossain vaiheessa yksi kurkisteli samaan aikaan jonkin matkan päässä edessämme. Hylje on arka eläin. Jos ei olisi, voisi melojalla olla tasapainovaikeuksia ympärillä sukeltelevien neljännestonnin painoisten hallien keskellä.

Helsingholmenin rannassa näkyi liikettä jo kaukaa. Päätimme leiriytyä sinne. Parin kilometrin päässä olevaan Sandön saareen pääsisimme huomenna suojan puolelta kovassakin tuulessa. Vieraslaiturissa oli melko täyttä. Nousimme laiturien välistä hiekkarannan pätkältä ylös. Alkoi sataa.

Keitimme iltaruuan sataman yhteisessä oleskeluhuoneessa. Kerroimme matkamme vaiheista ja kesäkuun retkestä Suomenlahdella. Saaren vanha isäntä kuunteli mielellään. Pian meille tuotiin maistiaisiksi saaressa savustettua lohta kokonainen file. Pystytimme teltan saaren asukkaiden pihapiiriin pihlajan alle tasaiselle nurmikolle.

Päivän saldo 51 km ja 8h30min
Seuraava retkipäivä

11.päivä Helsingholmen - Lövö

2010-08-19T20:45:00.002+03:00

Yöllä salamoi. Ukonilma ei noussut ihan päälle. Satoi välillä rankasti. Patja vuoti, mutta alla oleva nurmikko oli pehmeä. Nukuimme yhdeksään asti. Tuuli oli yön aikana yltynyt. Ennusteen mukaan voimakkaimmin tuulisi iltapäivällä. Päätimme odottaa pahimman tuulen laantumista ja lähteä liikkeelle illalla tai vasta seuraavana aamuna.

Päivä Helsingholmenin saaressa kului mukavasti. Löysin lopulta neljännellä yrittämällä vuotokohdan retkipatjastani ja liimasin sen pitäväksi. Tuulen vuoksi kuivattelin patjan liimausta pienessä vajassa, jonne oli koottu vanhoja saaristolaisesineitä museoksi. Suurissa puisissa saaveissa oli lähiviikkojen lehtiä veneilijöiden ajankuluksi.

Varasimme saunavuoron iltapäivällä, kovimman tuulen aikaan. Helsingholmenin saunaa on kuulemma paljon kehuttu. Hyvältä sauna tuntui ainakin muutaman päivän ulkona olon ja melonnan jälkeen. Saunaranta oli tuulelta suojassa. Saatoimme uida kallioisella rannalla, jossa laiturin sijasta portaat laskeutuivat suoraan sorapohjaiseen mereen. Meri oli järvivettä ja sisäsaariston vesiä kylmempää.

Helsingholmenissa käy kymmenkunta melojaa vuodessa. Joskus on käynyt kerralla isompia ryhmiä, mutta harvoin kukaan tulee yksin. Saaren asukkaat ylläpitävät pientä puotia ja savustavat kalaa. Rakennusten pihapiirin nurmikentällä voi telttailla. Muualla pienessä saaressa laiduntaa lammaslauma, joka ei jätä telttailijoita omiin oloihinsa. Saaressa saa liikkua vapaasti, kunhan pitää lampaiden ja muiden eläinten vuoksi aitojen veräjät kiinni.

Aamupäivän aikana saareen rantautui useita purjeveneitä suojaan nousevalta tuulelta. Veneilijöiden arviot aallonkorkeudesta vaihtelivat reilusta metristä kahteen ja puoleen metriin. Puolen päivän jälkeen rantautuneen purjeveneen tuulimittari näytti 21 metrin tuulta.

Melojan ilmaantuminen taajamarantojen ulkopuolen satamiin näyttää kiinnostavan ihmisiä. Useimmat venekunnat kävivät jossain vaiheessa tervehtimässä ja kuuntelivat mielellään retkemme vaiheista. Kajakin tuulen ja aallokonsieto kiinnosti monia. Päivämatkamme olivat purjehtijoiden kanssa suunnilleen samanmittaisia. Me käytämme päivämatkaan kolmanneksen tai jopa tuplasti enemmän aikaa.

Pitkän matkan meloja tai pyöräretkeilijä herättää uteliaisuutta. Minulla on omaa kokemusta molemmista retkeilytavoista. Moni kyselijä kertoo, että haluasi joskus tehdä pitkän retken tällä tavalla. Lähes yhtä moni ei koskaan toteuta haavetta. Lähteminen on vaikeaa.

Retkellä oleminen voi olla vaivalloista ja yksitoikkoista. Kolmen tunnin yhtäjaksoinen kajakissa istuminen avaralla selällä voi olla puuduttavaa, samoin kymmenien kilometrien asumaton suora maantie. Nukutaan teltassa, suihkuun ei pääse, ruoka syödään kyykyllään, astioita ja vaatteita ei voi kunnolla pestä, vessaa ei ole. Sään vaihteluja ei voi varmasti ennustaa. Paikannus voi olla epävarmaa. Fyysistä ja henkistä jaksamista koetellaan.

Helsingholmenin päivä täytti sosiaalisen kiintiömme. Päivä kului purjehtijoiden kanssa tarinoidessa. Joku oli purjehtinut melkein kaikilla Itämeren rannikoilla, yksi oli hakenut veneensä Englannista ja purjehtinut kanaalin vuorovesivirroissa. Yksi ajoi moottorilla, koska oli kyllästynyt repimään rättejä mastoon.

Lähdimme rannasta vähän seitsemän jälkeen illalla, kun Sandön saaren ja Helsingholmenin välissä eivät aallot enää murtuneet. Suojaiseksi luulemamme lyhyt selkä täyttyi puolen välin jälkeen vaikeasta ristiaallokosta. Kaaduin takaa tulevassa jyrkässä ristiaallokossa. Kaatumistapauksesta olen kirjoittanut erillisen pohdintani.

Sandön jälkeen jatkoimme mantereen suuntaan vajaan kilometrin tuuliosuuden yli Hamnholmenin suojaan. Korkea aallokko tuli suoraan sivusta ja oli ristiaallokkoa helpommin hallittavissa. Hamnholmenin rannan mökkeilijä kyseli matkastamme ja tarjosi yösijaa mökillään. Jatkoimme matkaa, koska edessä oli suojainen reitti ja päivän puhekiintiö tuntui melko täydeltä. Helsingholmenissahan tarinoimme yötä lukuun ottamatta lähes tauotta vajaan vuorokauden.

Jungfruholmenin suojaan päästäksemme oli ylitettävä vielä yksi kilometrinen sivuaallokko, joka loppupäästä alkoi heijastua ikävästi rantakallioista vastaan. Saaren rantavesaikkoon oli vedetty kaksi mainoksin teipattua kajakkia. Pysähdyimme pikatauolle. Matias kiipesi saaren kallioille etsimään melojien leiriä ja löysikin sen. Kajakit kuuluivat Suomea kiertämässä olevalle kaksikolle, joiden tavoite oli meloa Utsjoelta Kotkaan ja Tornioon 80 päivässä.

Meloimme suojaisia vesiä upean punahehkuisen taivaan alla Lövön lossille ja siltatyömaalle. Muutaman sadan metrin päässä Klobbvikenin suulla oli pieni matalarantainen saari, jonne leiriydyimme. Vaihdoin kuivat vaatteet. Soitin kotiin ja kerroin kuulumiset. Pystytimme teltan lähes pimeässä ja söimme otsalamppujen valossa.

Päivän saldo 15 km ja n.2h15min melontaa

Seuraava retkipäivä

12.päivä Lövö - Hankoniemi

2010-08-19T20:44:00.001+03:00

Nouseva aurinko lämmitti teltan kuumaksi. Tyhjensin ja tuuletin kajakin tavaratilat ja tavarat. Yö oli ollut kostea eikä kuivumaan ripustetut vaatteet olleet kuivuneet. Aamutoimet sujuivat niin, että lähdimme yhdeksältä.

Tuuli nosti puolimetristä sivuvastaista aallokkoa. Melonta tuntui aamukankeissa hartioissa raskaalta. Aurinko paistoi. Tutkimme kartalta Biskopsön ja Bergönin suojaisia sisäreittejä. Koska tuuli oli lähes vastainen, arvelimme näistä saarten välisistä pitkistä salmista muodostuvan pahimmassa tapauksessa melkoisia tuulitunneleita. Tuulella on taipumus ahtautua saarten kapeisiin väleihin, joissa se voi olla huomattavasti voimakkaampaa. Saarten väleissä aallokko voi muodostua teräväksi ristiaallokoksi.

Kävimme kurkistamassa Träskönin ja Träskholmenin välistä kaislikkoa, mutta emme yrittäneet siitä kohtaa läpi. Kiersimme ulkokautta. Avomeren puolella aallokko rauhoittui. Tuntui, että tuulikin vaimeni jonkin verran.

Ensimmäiselle maatauolle pysähdyimme Bergönin eteläkärjen kallioluodoille. Tutkimme reittiä Hankoon. Vaihtoehdot olivat joko meloa suoraan selän yli tai jatkaa itään saarelta saarelle ja tulla Hankoniemelle pohjoisesta. Sää näytti hyvältä. Aurinko paistoi. Sivuaallokko oli vähän kajakkia korkeampaa, mutta alle puolimetristä. Päätimme jatkaa joko Storön tai Finnharunin kautta lähes suoraan selän yli.

Reitin varrelle jäi muutama kalanviljelyallas. Kirjolohet hyppivät korkealle suojaverkkojen alla. Yksi altaista keräsi valtavan parven lokkeja ympärilleen. Otimme suunnan Finnharuniin, jossa poikkesimme nopeasti maihin.

Hangon pohjoisen selän liikenne oli vilkasta. Meloimme reilusti sivussa veneväylältä. Purjeveneilijät ajoivat jonona kohti Hankoa. Arvelimme joukossa olevan monta Helsingholmenissa tapaamaamme purjehtijaa. Eilen oli pidetty tuulta, tänään mentiin.

Gunnarsöarnasin saariryhmän etelälaidalla nousimme maihin tauolle. Hangon sataman rakennukset näkyivät Hankoniemen mäntymetsän takaa, samoin vesitorni ja pohjoisen rannan nosturit. Loppumatka Hankoniemen ympäri oli luotojen ja pienten saarten pilkkomaa. Autosatama tuli vastaan jotenkin yllättäen merivartioston tornin luona. Hankoniemen kärki on mereltä päin ja vedenpinnasta katsoen säilynyt melko luonnontilaisena. Vasta sataman aukon jälkeen avautui näkymä kaupunkiin ja itäsatamaan.

Yksi retken epävarmuustekijä etukäteen oli levätilanne. Monena kesänä saaristomerellä on laajoja sinilevälauttoja. Sinilevä ei estä melontaa, mutta se vaikeuttaa elämää merellä. Uimassa ei voi käydä, astioiden peseminen vaikeutuu, roiskuva vesi voi aiheuttaa iho-oireita.

Ensimmäiset sinilevähiutaleet näimme Nauvon sataman lähellä. Sen jälkeen esiintymiä oli harvakseltaan Hangon pohjoisella selällä. Hangon itäsataman altaassa hiutaleista alkoi muodostua raitoja, joista seuraava vaihe on levälautta.

Nostimme kajakit metalliselle veneluiskalle. Tuntia jatkunut sivutuulen keikutus tuntui keinuntana jaloissa maihin noustessa. Kävimme kahvilassa munkkikahvilla ja rannassa jäätelöllä. Kahvilan terassilla tapasimme yhden Helsingholmenin purjehtijoista. Varttuneempi naishenkilö toi leveän peruskajakin vesikärryllä rantaan. Hän kertoi pitävänsä melonnastaan lokikirjaa ja käyvänsä lapsenlapsensa kanssa satama-altaassa lähes joka päivä.

Jatkoimme itään puoli seitsemältä. Ajattelimme meloa korkeintaan tunnin, leiriytyä varhain ja jatkaa huomenna edellisen retken päätepisteeseen Tammisaareen. Hangosta itään päin vedet ovat rannan tuntumassa matalia. Pohja näkyi. Pitkät autiot hiekkarannat loistivat ruskeina nauhoina mäntymetsän ja veden välissä.

Langörenin kivisärkkä ulottui kauas merelle. Se oli kierrettävä kaukaa. Matalat aallot murtuivat satojen metrien matkalta. Kivisärkkä on kapea, pyöreistä pienistä kivistä muodostunut harjanne, joka ulottuu kohtisuoraan merelle satoja metrejä Langörenin kärjestä.

Kivisärkän jälkeen hiekkarannat melkein loppuivat. Harvoilla hyvillä rantautumispaikoilla oli kesämökkejä tai omakotitaloja. Päätimme mennä Högholmenin ulkoilualueelle, jossa Fillari-Gt:n mukaan on nuotiopaikka. Uskoimme sieltä telttapaikankin helposti löytyvän.

Högholmenin rannat olivat lähes pystysuoria kallioita. Kallioiden laella näkyi omituista liikettä. Lähempää näimme, että siellä valokuvattiin kai vaatteita. Kallioiden vieressä oli lyhyt soraranta. Sorarannassa märehti muutama lehmä, joiden vuoksi rantavesi oli aidattu muutaman kymmenen metrin matkalta. Jatkoimme matkaa.

Pienen Rödgrundetin kärjessä luotojen suojassa oli sopiva leiripaikka. Saaren taakse meloessani huomasin, että saari onkin asuttu. Kävimme kysymässä lupaa telttailla hiekkaisella niemellä. Kesämökin isäntäväki oli ystävällistä. He pahoittelivat, ettei sauna ole lämmin, mutta tarjosivat keittiötään käyttöömme. Isäntäväen koiranpentu hyväksyi meidät välittömästi vieraakseen.

Yövyimme hiekkarannalla jättämättä muita kuin jalanjälkiä. Yöllä ulkona käydessäni paikalle näkyi useampi vilkkuva majakka. Ohi kulki jonkin matkan päässä laivaväylä. Aamulla lähtiessämme näimme, kuinka isäntäväki vilkutteli rannalla peräämme ja toivotti hyvää matkaa.

Päivän saldo 49 km ja 8h45min

Seuraava retkipäivä

13.päivä Hankoniemi - Tammisaari

2010-08-19T20:43:00.001+03:00

Aamulla ei pitänyt olla kiirettä. Selvisimme liikkeelle puolessa toista tunnissa, vaikka yössä kostunutta telttaa piti kallioilla kuivatella. Kahden viikon teltta-asuminen kesän aikana alkaa hioa aamu- ja iltatoimia. Päivän piti olla aurinkoinen ja tuulen kääntyä aamupäivän aikana. Taivas oli pilvessä. Mietin jopa anorakin pukemista.

Tvärminnen kiertäminen tekee parin kilometrin mutkan, jos aikoo meloa Tammisaareen rannan tuntumassa. Oikaisimme Tvärminnen kärjestä suoraan koilliseen Järnön ulkoilualueelle ja vierasvenelaituriin. Aallokko pysyi alle puolessa metrissä, aurinko ilmestyi näkyviin ja päivästä tuli sittenkin lämmin.

Järnössä piti kartan mukaan olla nuotiopaikka. Rannassa näkyi kesämökkejä. Järnön ja mantereen välissä on suuri venelaiturialue, jonne nousimme Järnön puolelta. Rannassa oli levää pieninä lauttoina. Veneitä tuli ja meni. Joku hämmästeli levän määrää, koska se oli jo ollut poissa rannasta jonkin aikaa.

Laitoimme ruokaa. Huolsimme tavaroita. Käänsimme kartasta esiin retken viimeisen lehden. Sovin puhelimessa, mistä ja milloin meidän voisi noutaa.

Viimeiset 11- 12 kilometriä oli kiireetöntä, leppoisaa melontaa. Väylä muistuttaa leveää jokea. Rannat ovat lähellä. Mantereen puolen kaislikkoisilla rannoilla on siellä täällä lyhyitä hiekkarannan pätkiä. Jokaisella hiekkarannalla tuntui olevan päiväretkeilijöitä uimassa.

Poikkesimme Källvikenin uimarannalla. Viereisellä hietikolla oli joukko inkkarikanootteja ja lapsia. Kysyin paikalliselta retkeilijältä ajo-ohjeita Tammisaaren päätien varren venesatamiin, mutta päätimme kuitenkin lopettaa retken Ormäsin leirintäalueen rantaan, samaan paikkaan kuin kesäkuun Virolahti-Tammisaari -melonta.

Tammisaaren lounaispuolen kaislikkoiset rannat ja maisema näyttivät nyt toiselta kuin kesäkuun läpinäkymättömässä sumussa ja nousevassa myrskytuulessa. Meloimme leirintäalueen ohi venelaitureille. Nostoluiska oli likaisin näkemämme. Kajakit oli pestävä sienellä heti noston jälkeen.

Noutoa odotellessamme söimme leirintäalueen ravintolassa pizzan puoleksi, koska muutakaan sopivaa tarjottavaa ei ollut. Suomenlahti tuli melottua Venäjän rajalta Maarianhaminaan. 557 kilometriä ja kolmetoista päivää, joista käytännössä yksi pidettiin tuulta Helsingholmenissa.

Päivän saldo 25 km ja 4h15min

Näin retki tehtiin, toinen jakso
Varusteista toisen jakson jälkeen
Kaatuminen merellä

Näin retki tehtiin, toinen jakso

2010-08-19T20:42:00.000+03:00

Päivämatkat pitenivät. Keskinopeus nousi kuuteen kilometriin tunnissa. Osa selittyy sivutuulilla, jotka eivät juurikaan hidasta melontaa. Loppu selittynee tottumuksella. Kolmen tunnin yhtäjaksoinen kajakissa istuminen ei tee tiukkaa.

Ensimmäisen päivän 60 kilometrin melonta oli mahdollinen, koska melonta aloitettiin jo kuudelta. Jatkoimme melontaa joka päivä kahdeksaan tai jopa kymmeneen asti. Keskipäivällä pidettiin yleensä yksi pitempi, parin kolmen tunnin tauko. Muuten tauot kestivät varttitunnista tuntiin.

Jokamiehenoikeutta on rajoitettu Ahvenanmaalla. Yöpyminen maastossa on mahdollista vain leirintäalueilla tai maanomistajan luvalla. Olisimme kunnioittaneet sääntöä, jos se olisi ollut mahdollista. Käytännössä maanomistusoloja on mahdotonta selvittää kajakista retken kestäessä. Leirintäalueita ei ole tai ne eivät toimi. Opastusta camping-alueille ei ole ainakaan veneilijöille.

Emme antaneet rajoitetun jokamiehenoikeuden häiritä eivätkä ahvenanmaalaisetkaan häirinneet meitä. Emme olleet liikkeellä lintujen pesintäaikaan. Kunnioitamme sellaista leiriytymiskäytäntöä, että maastoon ei jätetä mitään jälkiä. Ympäristölle ei aiheuteta häiriötä metelöimällä. Jälkeemme jää korkeintaan jalanjäljet rannan hiekkaan, jotka nekin pian huuhtoutuvat pois. Inhimillinen jätös ja hajoava paperi haudataan maahan. Mahdollisesti siirretyt kivet siirretään lähtiessä takaisin. Tulia ei tehdä muualle kuin Trangiaan tai kaasukeittimeen. Tulitikut kerätään takaisin rasiaan tai roskikseen. Kaikki roskat kuljetetaan vierasvenesatamien roskiksiin.

Varusteista toisen jakson jälkeen

2010-08-19T20:41:00.002+03:00

Kalusto oli muuten sama kuin kesäkuussa, paitsi toisena melana oli Bracan Hurricane20 suoralla varrella. Hyvä mela, mitään moitittavaa emme keksineet. Mela vaikutti jossain määrin nopeammalta kuin Harmony Tortuga. Varren kumipinnoite on parhaimmillaan kuivana tai ihan märkänä. Kosteana se on nihkeä ja tarttuu kiinni kämmeneen. Emme saaneet kuuden päivän aikana rakkoja syntymään.
Vettä pidettiin mukana 7 kpl 1,5 litran limupulloa ja kaksi 0,75 juomapullollista. Kolmeksi päiväksi ajateltu vesimäärä riitti hyvin. Saariston juomavedet ovat pahanmakuisia eikä maku parane muovipulloissa seisottamalla.

Sää ja vedet olivat lämpimiä. Koko viikko meni lyhythihaisella tai hihattomalla paidalla ja shortseilla. Liivi ja aukkopeite olivat tietenkin päällä. Crocsit saattavat hiertää varpaanpohjia märkinä. Käytin kengissä ohuita juoksusukkia, mitkä märkänäkin estivät tehokkaasti hiertymisen. Merellä ei ollut niin lämmin kuin maissa. Yöt olivat lämpimiä.

Laivakuljetuksen vuoksi mukana oli kahdet koottavat kärryt. Kärryt ovat omaa valmistetta ja suunnittelua. Jos kärryissä on rautaa, ne pitää sijoittaa tarpeeksi kauas kompasseista. Pidin ahtaassa Revalissa kärryn renkaita jalkatilassa polkimien edessä ja runkoa selkänojan takana nippuun pakattuna. Laivassa kajakit pysyivät hyvin paikoillaan, vaikka aallokko keinutti laivaa.

Loppumatkasta aukkopeitteeni vesieristyskalvo hajosi. Palmin peitteessä on päällä nylonia ja sen alla vesitiivis kalvo. Hajoamisesta ei ollut retken loppuvaiheessa haittaa.
Melontaliivissä voisi olla enemmän taskuja. Liivintaskussa voisi pitää pientä kameraa, puhelinta, puukkoa ja pientä syötävää. Liivinselkään kiinnitettävä juomapussi voisi olla irrallista pulloa kätevämpi ainakin aallokossa. Käsiä ei tarvitsisi irrottaa melasta eikä etukannelle kurkotella.

Retkikirvestä emme tarvinneet tälläkään retkellä, vaikka se olikin mukana. Emme tehneet avotulta. Puukkoa tarvitsimme vain Nauvosta ostetun mainion saaristolaisleivän leikkaamiseen.
Kova tuuli koetteli telttaa tälläkin retkellä. Nyt tuuli painoi telttaa niin, että lasikuitukaaret soivat. Ihme, etteivät ne katkenneet. Teltta on Helsingholmenin tuulipäivänä purettava kovan tuulen vuoksi. Kupoliteltan narut pitäisi saada kiinni kaariin eikä päällysteltan kankaaseen.

Käytimme karttana ensin Ahvenanmaan ja Turun saariston matkailukarttaa 1:100 000/1:200 000. Kumlingen jälkeen pääsimme Turunmaan saariston merikarttasarja D:lle. Loppumatka suunnistettiin merikarttasarja B:llä (Helsinki-Parainen). Yleiskarttana käytimme ensin mainitun lisäksi Fillari-GT etelä-Suomi -karttaa 1:200 000. Merikarttavihko on painava. Niitä ei mielellään kuljettelisi kovin isoja määriä.

GPS voisi olla ihan kiva, mutta ilman karttaa ja kompassia en lähtisi merelle. Tällä retkellä pysyimme niin hyvin kartalla, ettei puhelimen gps:ää tarvittu kertaakaan. Jätin gps-dataloggerin kotiin, koska se vie virtaa liian paljon. Rekisteröimme melonta-ajat sykemittarilla. Reitti piirrettiin karttaan.

Puhelimena käytän halvinta peruspuhelinta, jossa akku kestää ainakin viikon. Puhelimessa on pre-paid -liittymä, joka on halvempi ostaa aina uusi kuin ladata vanhaa. Kaikki puhelut käännetään pre-paid puhelimeen, joka on aina käsillä vesitiiviissä kotelossa liivin taskussa. Virtasyöppö älypuhelin on minigrip pussissa kajakin lastitiloissa. Se on päällä vain puolisen tuntia illalla säätietojen ja mahdollisten viestien selvittämiseksi.

Kaatuminen merellä

2010-08-19T20:40:00.000+03:00

Maarianhaminan Tammisaaren -välille sattui yksi myrskypäivä. Ylitimme edellisenä iltana avoimen, yli kymmenen kilometrin selän Gullkronasta Helsingholmeniin. Seuraavalle päivälle oli luvassa myrskyä, ja päätimme pitää tuulta ja sadetta Helsingholmenin vierasvenesatamassa.

Tuuli nousi purjehtijoiden mittarien mukaan 21 metriin. Aallonkorkeusarviot vaihtelivat mereltä tulleiden mukaan reilusta metristä kahteen ja puoleen metriin. Tuulihuippu ajoittui iltapäivään. Lähdimme liikkeelle kohti Sandön saarta seitsemän jälkeen illalla, jolloin edessä olevalla saaren suojaan jäävällä 2-3 kilometrin selällä ei enää ollut murtuvia aaltoja.

Lyhyen selän puolivälin jälkeen takaa tulevat aallot alkoivat kaartua yhteen niin, että muodostui molemmista takasivuista tulevien aaltojen jyrkkä ristiaallokko. Jälkeenpäin huomasin merikartasta, että ennen Sandönia pohja nousee jyrkästi niin, että syvyys muuttuu lyhyellä matkalla 30 metristä muutamaan metriin. Ristiaallokko siis jyrkkeni ja nousi entistä korkeammaksi.

Kaaduin vasemmalle takaviistosta tulevan aallon voimasta, koska melatukeni oli toisen aallon vuoksi väärällä puolella. Tilanne syntyi niin nopeasti, etten osaa sitä sen kummemmin analysoida. Muutaman aallon aikana olo oli tuntunut huteralta.

En edes yrittänyt eskimoa, koska aallokko ja tuuli olivat voimakkaita ja kajakki täydessä retkilastissa. Irrotin aukkopeitteen välittömästi ja nousin pintaan. Päästin melan irti, koska käytän kajakkiin kiinnitettyä karkunarua. Nostin kajakin saman tien aukon reunasta oikein päin. Edes istuinlaatikossa irrallaan olleet pienet tavarat eivät ehtineet ulos aukosta.

Matias meloi takasivulla ehkä kymmenen metrin päässä. Hän pääsi nopeasti kajakkini viereen. Kajakit eivät olleet oppikirjan mukaisesti keulat eri suuntaan. Melat asetettiin poikittain aukkojen taakse, jolloin Matias saattoi pitää molemmin käsin aukon reunasta kajakkeja yhdessä ja samalla nojata meloihin ja tukevoittaa melojen avulla lauttaa.

Tilanne tuntui nyt melko vakaalta. Kajakissani oli niin paljon vettä, että päätin tyhjentää sitä ennen sisään nousemista. Pumppaaminen osoittautui koko pelastautumisen raskaimmaksi toimeksi. Pumppu poistaa vettä vain mäntää ylös vedettäessä. Olisi kevyempää, jos pumppu toimisi toisin päin. Painamiseen saa enemmän vauhtia ja voimaa.

Pumpun kerrallaan imemiä puolikkaita litroja saa pumpata melko kauan ennen kuin tulosta alkaa näkyä. Vedessä pumpatessa ei saa jaloilleen tukea mistään. En ihmettele, että suositus on nousta ensin kajakkiin ja aloittaa tyhjentäminen vasta sitten. Äyskäri olisi ollut tässä tilanteessa pumppua paljon sopivampi tyhjennysväline.

Nousin kajakkiin oppikirjojen vastaisesti, mutta todella nopeasti ja vähin ponnistuksin. Kajakit olivat siis keulat samaan suuntaan, aukot samalla kohtaa, ja melat poikittain aukkojen takana. Otin kiinni taaemman kajakin naruista ja nousin vatsalleni kajakkien takakannelle poikittain melojen taakse. Siirsin toisen jalkani melojen yli aukkoon ja toisen saman tien perässä. Käännyin samalla kajakin suuntaiseksi, pujottauduin istuinaukkoon, kierähdin selälleni ja nousin istumaan. Sain meloista hyvin tukea kierähtäessäni. Aikaa nousuun kului ehkä muutama sekunti. Lautta pysyi vakaasti ja horjumatta korkeassa aallokossa.

Jatkoin veden poistoa aukossa istuen kunnes yksi aalto kaatui osittain aukkoon. Kiinnitin aukkopeitteen, erkanimme toisistamme, ja jatkoimme kohti määränpäätä ja Sandön suojaista katvetta.

Istuinaukkoon jäi vielä vettä ehkä kaksi ämpärillistä. Olosuhteet ympärillä eivät olleet yhtään helpottaneet, vaikka tapahtuman aikana olimme varmaan ajautuneet jonkin matkaa lähemmäs Sandön saarta. Kajakkini peräsinohjaus ei totellut. Pian huomasin, että ohjauspolkimet painuivat eteen ilman vastusta. Laskin evän alas ja yritin pitää kajakin suunnassa. Ohjaaminen oli todella raskasta. Ainoa keino suunnan pitoon oli määrätietoiset, voimakkaat melaperäsinotteet.

Pysyin pystyssä. Ohjasin työläästi ensimmäiseen suojaisaan rantaan huomatakseni, että peräsin oli irronnut ja roikkui ohjausvaijerien varassa kajakin alla ja perässä. Ei ihme, että eväkään ei oikein riittänyt pitämään kajakkia perä tuuleen päin.

Sain peräsimen kiinni ja loput vedet poistettua. Hengähdimme hetken seuraavalla suojaisalla hiekkarannalla. Tarkistin kastumisvahingot. Kaksi neljästä tulitukkuaskista ja Hermesetas-tabletit kastuivat, koska niiden pussi ei ollut kunnolla kiinni. Muut tavarat säilyivät kuivina. Meloimme vielä kaksitoista kilometriä ennen leiriytymistä.

Kaatumisen suurin syy lienee väärä tilannearvio. Aallot olivat isompia ja jyrkempiä kuin odotimme. Väärä arvio muodostui siitä, että rannalta kiikaroiden aallot eivät näyttäneet enää murtuvan. Emme osanneet ottaa huomioon saaren suojan jälkeen syntyvää ristiaallokkoa. Ristiaallokko syntyy, kun tuuli painaa aaltoja saaren molemmilta puolilta saaren ohi. Jossain kohtaa suojan lopulla aallot kohtaavat. Samoilla tienoilla pohja nousi yli kaksikymmentä metriä ylöspäin, mikä väistämättä jyrkentää ja korottaa aaltoja. Tämä olisi pitänyt osata lukea merikartasta.

Toinen syy lienee kylmät ja jäykät lihakset. Päivän satamassa venyttyämme jouduimme muutamassa minuutissa kovaan aallokkoon. Ensimmäinen tunti on usein melontapäivän raskain, koska lihakset vaativat lämmittelyä, kroppa totuttelua kajakin liikkeisiin ja pää sopeutumista tilanteeseen. Tilannetta seurannut rantaan melonta ja välittömästi sen jälkeen seuranneet kaksi kilometrin sivuaallokkoylitystä sujuivat ongelmitta. Toisin niissä aallokko oli yksisuuntaista eikä ristikkäistä.

Kolmas syy lienee puutteelliset aallokkomelontataidot. Niitä pitää jatkuvasti harjoitella. En tiedä, olisiko tilannetta voinut välttää minkäänlaisella melankäytöllä. Ehkä olisi.

Pelastautumisharjoittelun merkitys tuli kerralla selväksi. Tilanne ei ollut oppikirjan mukainen. Olosuhteet eivät vastanneet uimahallia. Päässä ei ollut uimalaseja eikä nenänipsiä. Kajakkeja ei saatu aallokon vuoksi viralliseen reskutusasentoon. Melat olivat väärällä puolella. Itsekin olin aluksi väärällä puolella. Vettä meni lastatun kajakin istuinaukkoon kymmeniä litroja enemmän kuin uimahallissa tyhjään kajakkiin.

Ilman harjoittelua ei olisi ollut heti selvää, miten tilanteesta voisi päästä pois. Ilman melakellukeharjoittelua en olisi huomannut, miten kajakkiin voisi päästä oppikirjan vastaisesta asetelmasta. Ilman harjoittelua tilanne olisi voinut johtaa epätoivoon ja paniikkiin. En pelännyt hukkuvani tai loukkaantuvani. Tilanne oli hallinnassa ja pysyimme rauhallisina. Vesi oli melko lämmintä. Ennen pitkää tuuli olisi ajanut meidät melko lähelle Sandön matalaa rantaa.

Jos olisin ollut yksin tai Matias ei olisi päässyt aallokon vuoksi avustamaan, olisi turvana ollut melakelluke. Melakelluke pitää olla jokaisessa kajakissa mukana merellä ja isoilla selillä, koska avustajan pääsy kaatuneen viereen voi olla aallokon vuoksi todella vaikeaa, jopa mahdotonta. Melakellukkeen puhaltaminen voi olla hankalaa, siksi takakannella kannattaisi pitää kovaa foam-kelluketta.

Pelastautumiseen ei saisi haaskata liikaa aikaa eikä energiaa, koska kaatumisen aiheuttanut tilanne jatkuu pelastautumisen jälkeen ja voi vielä pahentua. Siksi pelastautuminen pitää ohjautua selkäytimestä ja tapahtua automaattisesti niin kuin vaihteen vaihtaminen autossa. Pelastautumisen jälkeen energiaa tarvitaan entistä enemmän. Kajakissa voi olla ylimääräistä liikkuvaa vesilastia, peräsin voi olla irti, evä jumittunut, mela katkennut tai hukassa ja varamelana vanha sopimaton perusmela, jonka puoliskot voi hätäpäissään liittää mahdottomaan lapakulmaan.