torstai 19. elokuuta 2010

11.päivä Helsingholmen - Lövö


Yöllä salamoi. Ukonilma ei noussut ihan päälle. Satoi välillä rankasti. Patja vuoti, mutta alla oleva nurmikko oli pehmeä. Nukuimme yhdeksään asti. Tuuli oli yön aikana yltynyt. Ennusteen mukaan voimakkaimmin tuulisi iltapäivällä. Päätimme odottaa pahimman tuulen laantumista ja lähteä liikkeelle illalla tai vasta seuraavana aamuna.
Päivä Helsingholmenin saaressa kului mukavasti. Löysin lopulta neljännellä yrittämällä vuotokohdan retkipatjastani ja liimasin sen pitäväksi. Tuulen vuoksi kuivattelin patjan liimausta pienessä vajassa, jonne oli koottu vanhoja saaristolaisesineitä museoksi. Suurissa puisissa saaveissa oli lähiviikkojen lehtiä veneilijöiden ajankuluksi.

Varasimme saunavuoron iltapäivällä, kovimman tuulen aikaan. Helsingholmenin saunaa on kuulemma paljon kehuttu. Hyvältä sauna tuntui ainakin muutaman päivän ulkona olon ja melonnan jälkeen. Saunaranta oli tuulelta suojassa. Saatoimme uida kallioisella rannalla, jossa laiturin sijasta portaat laskeutuivat suoraan sorapohjaiseen mereen. Meri oli järvivettä ja sisäsaariston vesiä kylmempää.
Helsingholmenissa käy kymmenkunta melojaa vuodessa. Joskus on käynyt kerralla isompia ryhmiä, mutta harvoin kukaan tulee yksin. Saaren asukkaat ylläpitävät pientä puotia ja savustavat kalaa. Rakennusten pihapiirin nurmikentällä voi telttailla. Muualla pienessä saaressa laiduntaa lammaslauma, joka ei jätä telttailijoita omiin oloihinsa. Saaressa saa liikkua vapaasti, kunhan pitää lampaiden ja muiden eläinten vuoksi aitojen veräjät kiinni.
Aamupäivän aikana saareen rantautui useita purjeveneitä suojaan nousevalta tuulelta. Veneilijöiden arviot aallonkorkeudesta vaihtelivat reilusta metristä kahteen ja puoleen metriin. Puolen päivän jälkeen rantautuneen purjeveneen tuulimittari näytti 21 metrin tuulta.
Melojan ilmaantuminen taajamarantojen ulkopuolen satamiin näyttää kiinnostavan ihmisiä. Useimmat venekunnat kävivät jossain vaiheessa tervehtimässä ja kuuntelivat mielellään retkemme vaiheista. Kajakin tuulen ja aallokonsieto kiinnosti monia. Päivämatkamme olivat purjehtijoiden kanssa suunnilleen samanmittaisia. Me käytämme päivämatkaan kolmanneksen tai jopa tuplasti enemmän aikaa.
Pitkän matkan meloja tai pyöräretkeilijä herättää uteliaisuutta. Minulla on omaa kokemusta molemmista retkeilytavoista. Moni kyselijä kertoo, että haluasi joskus tehdä pitkän retken tällä tavalla. Lähes yhtä moni ei koskaan toteuta haavetta. Lähteminen on vaikeaa.
Retkellä oleminen voi olla vaivalloista ja yksitoikkoista. Kolmen tunnin yhtäjaksoinen kajakissa istuminen avaralla selällä voi olla puuduttavaa, samoin kymmenien kilometrien asumaton suora maantie. Nukutaan teltassa, suihkuun ei pääse, ruoka syödään kyykyllään, astioita ja vaatteita ei voi kunnolla pestä, vessaa ei ole. Sään vaihteluja ei voi varmasti ennustaa. Paikannus voi olla epävarmaa. Fyysistä ja henkistä jaksamista koetellaan.
Helsingholmenin päivä täytti sosiaalisen kiintiömme. Päivä kului purjehtijoiden kanssa tarinoidessa. Joku oli purjehtinut melkein kaikilla Itämeren rannikoilla, yksi oli hakenut veneensä Englannista ja purjehtinut kanaalin vuorovesivirroissa. Yksi ajoi moottorilla, koska oli kyllästynyt repimään rättejä mastoon.
Lähdimme rannasta vähän seitsemän jälkeen illalla, kun Sandön saaren ja Helsingholmenin välissä eivät aallot enää murtuneet. Suojaiseksi luulemamme lyhyt selkä täyttyi puolen välin jälkeen vaikeasta ristiaallokosta. Kaaduin takaa tulevassa jyrkässä ristiaallokossa. Kaatumistapauksesta olen kirjoittanut erillisen pohdintani.
Sandön jälkeen jatkoimme mantereen suuntaan vajaan kilometrin tuuliosuuden yli Hamnholmenin suojaan. Korkea aallokko tuli suoraan sivusta ja oli ristiaallokkoa helpommin hallittavissa. Hamnholmenin rannan mökkeilijä kyseli matkastamme ja tarjosi yösijaa mökillään. Jatkoimme matkaa, koska edessä oli suojainen reitti ja päivän puhekiintiö tuntui melko täydeltä. Helsingholmenissahan tarinoimme yötä lukuun ottamatta lähes tauotta vajaan vuorokauden.
Jungfruholmenin suojaan päästäksemme oli ylitettävä vielä yksi kilometrinen sivuaallokko, joka loppupäästä alkoi heijastua ikävästi rantakallioista vastaan. Saaren rantavesaikkoon oli vedetty kaksi mainoksin teipattua kajakkia. Pysähdyimme pikatauolle. Matias kiipesi saaren kallioille etsimään melojien leiriä ja löysikin sen. Kajakit kuuluivat Suomea kiertämässä olevalle kaksikolle, joiden tavoite oli meloa Utsjoelta Kotkaan ja Tornioon 80 päivässä.
Meloimme suojaisia vesiä upean punahehkuisen taivaan alla Lövön lossille ja siltatyömaalle. Muutaman sadan metrin päässä Klobbvikenin suulla oli pieni matalarantainen saari, jonne leiriydyimme. Vaihdoin kuivat vaatteet. Soitin kotiin ja kerroin kuulumiset. Pystytimme teltan lähes pimeässä ja söimme otsalamppujen valossa.
Päivän saldo 15 km ja n.2h15min melontaa

Seuraava retkipäivä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti