torstai 19. elokuuta 2010

4. päivä Våtskär - Onaslandet


Voimakas, suoraan avomereltä puhaltava itätuuli nousi nopeasti Våtskärin rannassa. Kahden aikaan yöllä tuuli repi irti päällystelttaa. Matias ankkuroi teltan kunnolla kiinni ja veti kajakkeja reilusti ylemmäs vesirajasta. Meri oli valkoisena vaahtona murtuvista aalloista.

Aamulla tuuli alkoi laantua. Odottelimme aallokon rauhoittumista puoli kahteentoista asti. Lähtö aallokkoiselta rannalta onnistui kohtalaisesti. Vain yksi aalto ehti kajakkini istuinaukosta sisään ennen aukkopeiton kiinnitystä.

Meri rauhoittui Våtskärin suojan puolella. Kävimme Kabbölen kaupassa. Kaasukeitin oli kuluttanut kaasua odotettua enemmän eikä varapullomme riittäisi loppuviikoksi. Sääskiöljy, huulirasva ja hakaneulat olivat myös unohtuneet matkasta. Kabbölen kaupassa vasta valmistauduttiin kesäkauteen. Suurin osa tarpeellisista ostoksista jäi tekemättä.

Poikkesimme Byön saaren etelälaidalla Bockhamnin retkisatamaan hernekeitolle. Retkistama sijoittuu kallioisen, suojaisan sisälaguunin molemmille rannoille.

Tuuli pysytteli tänään kohtuullisena, alle viisimetrisenä ja sivumyötäisenä. Pellingin lossirannassa Tirmossa ostimme kaupasta ruokaa, mutta kaasu jäi edelleen saamatta. Hämmästyttävää, ettei saariston kaupoissa ole Primuksen kaasupatruunoita eikä edes Marinolia tai Sinolia. Joimme pullakahvit kahvilassa.

Kuulimme kahvipöydässä lähellä olevasta Nesteen venehuoltoasemasta, josta lopulta saimme pullon Marinolia Trangian polttoaineeksi.

Aallokko vaimeni loivaksi mainingiksi iltaa kohti. Ylitimme kaksitoistakilometrisen selän ja jatkoimme nelisen kilometriä Emäsalon kärkeen luotsiaseman naapuriin iltaruualle.

Melonta ei tuntunut jäsenissä eikä vielä väsyttänyt liikaa. Jatkoimme Emäsalosta Onaslandetiin, jonka saarten sokkeloista piti jonkin aikaa etsiä sopivaa telttapaikkaa. Etsintää haittasi siinä vaiheessa jo hämärä ja silmäluomien lupsahtelu kiinni.

Onaslandet on hyvä retkikohde, jossa on useita retkisatamia ja venekerhojen laitureita. Saarten sokkeloista löytyy kaikilla tuulilla suojaisia rantoja.

Majoituimme Långön saaren pienelle rantahietikolle lähelle vesirajaa.

Päivän melontamatka 43km ja aika n. 7 tuntia

Seuraava retkipäivä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti